IMG_1803

Näin vuoden pimeimpänä vuodenaikana sitä jotenkin eri tavalla herää siihen todellisuuteen, jota elää. Peiton alta ei tee mieli nousta ennen kuin verhojen takana pilkottava pimeys on edes hiukan väistynyt. Auringonpaisteella alkava aamu tuntuu ihan epätodelliselta ja herättää uinuvat silmät näkemään maailman paljon kirkkaammin. On samanlaisia päiviä, niitä kun mikään ei muutu, mutta on silti niin monta syytä olla tyytyväinen.

Marraskuu oli hektisen lokakuun - ja oikeastaan lähes koko muun vuoden - jälkeen karu pudotus mukavuusalueen ulkopuolelle. Töiden loppuminen sekä etenkin kuun puolivälissä lukuisten eri menojen väheneminen kalenterista lisäsi huomattavasti kotona vietettyä aikaa. Kotona yksin vietettyä aikaa, jota yritin aina silloin tällöin vältellä. Olin ensimmäistä kertaa vuoden yksin asumisen jälkeen kyllästynyt olemaan yksin. Kyllästynyt kaikkeen siihen ihanaan, jota hehkutin vielä kesällä luonnoksiin päätyneessä tekstissä.

"En väitä, etteikö olisi hetkiä, kun kaipaisin silitystä ja lämmintä syliä, mutta kenelläpä ei olisi välillä huonoja päiviä." Entä sitten, kun niitä hetkiä on yhtäkkiä koko ajan?

Kesti hetken, ennen kuin opin olemaan yksin, luottamaan tulevaisuuteen ja itseeni, nauttimaan hiljaisuudesta sekä arvostamaan omaa aikaa ihan uudella tavalla. Marraskuun aikana kaikki saavutettu oli kuitenkin pienellä koetuksella, kun entisestä mukavuusalueestani tulikin epämukavuusalue. Ajatuksille tuli kiireisten kuukausien jälkeen ihan eri tavalla tilaa ja oli opittava hyväksymään se kaikki.

Jouduin kohtaamaan paljon erilaisia tunteita, joille olisin vain halunnut kääntää selän. Eteenpäin ei kuitenkaan voi millään päästä kohtaamatta niitä haamuja, jotka vain odottavat ulospääsyä otollisissa olosuhteissa. Omien ajatusten kieltäminen ja tilanteesta pakeneminen harvoin saa aikaan mitään hyvää. Täyteen ahdettu marraskuun alku johti siihen, että tulin kipeäksi ja kaikki ne haamut löysivät tiensä ulos.

Mitä jos nyt pysähtyisit hetkeksi, kuulostelisit omia todellisia tuntemuksia ja yrittäisit sitten käsitellä sen kaiken, päästä niistä ajatuksista yli?

Kaikella on tarkoituksensa - ainakin sen verran, että se kasvattaa, opettaa. Luulen, että tämä ajanjakso halusi kertoa aika paljonkin.

Tänään aion kuitenkin jättää taakseni ne kipeät hetket, kun tajuan itkeväni pitkästä aikaa. Niiden sijaan pyrin ottamaan kaiken irti siitä, että voin elää juuri näin. Vaikka talvi näyttikin tänään parastaan, tein uuden työsopimuksen ja istuin siskon kanssa kahvilassa juoden ihanan talvista kardemummakahvia, tuntuu hyvältä lähteä kauas. Uskon, että loppuvuosi muualla antaa mahdollisuuden kohdata ensi vuosi kaikesta tästä oppineena juuri sellaisenaan. Hyväksyen, itseäni ja unelmiani edelleen toteuttaen. Joskus se riittää, että vain tajuaa, miten hyvin kaikki lopulta onkaan. On vain oltava kärsivällinen.

IMG_1790

4 kommenttia

  1. Ihana blogi ja ihania kuvia sulla! Pakko kysyä mitä kameraa käytät ja muokkaatko sun kuvia jotenkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! :) Mulla on canonin 700d + 2 eri objektiivia ja muokkaan kuvat lightroomilla!

      Poista

© Ida-Emilian. Design by FCD.