maanantai 3. huhtikuuta 2017

MIKSI EN VAIN LOPETA?

IMG_8414 IMG_8281 IMG_8403 IMG_8543 IMG_8545 IMG_8523 IMG_8524 IMG_6989 IMG_6954


Olen käynyt valehtelematta varmaan jokaisena päivänä bloggerissa. Lukenut keskeneräisiltä tuntuvia tekstejä, lisännyt sanan tai lauseen sinne tänne, pyyhkinyt pois tekstiä, lisännyt kuvia. Siksi tuntuukin oudolta, että viimeisin postaus on helmikuulta ja asiat siinä kuulostavat jo niin kaukaisilta. Koko ajan on tuntunut siltä, että olen kertonut elämästäni, mutta sitten muistan, että en olekaan. Olen vain puhunut, kertonut kasvokkain, puhelimessa, mielessäni. Olen kyllä ajatellut kertoa, mutta sitten unohtanut.

Joka kerta on tuntunut vähän ahdistavalta avata tekstikenttä, joka on täynnä keskeneräisiä lauseita ja kuvia sieltä täältä. Mistä ihmeestä kertoisin, mitä haluan kertoa ja jakaa? Toista luonnoksissa olevaa tekstiä olen kirjoittanut silloin tällöin, lisännyt ja poistanut tekstiä, lukenut kymmeniä kertoja. Onko okei kertoa itsestään niin paljon? Onko okei näyttää, että elämä on niin paljon muutakin kuin miltä se muiden silmissä helposti näyttää?

Vuosi on kulunut siitä, kun muutin Turkuun. Silloin tuntui, että kevät oli jo pitkällä, mutta tänään käytin vielä villakangastakkia. Ensimmäinen vuosi yliopistossa alkaa olla jo lopuillaan, sillä jäljellä on enää vajaat kaksi kuukautta. Meni aika pitkään, ennen kuin tajusin, ettei yliopistossa opiskelu ole pelkkää kahvittelua, kaupoissa juoksemista, bileitä, lounastaukoja, luennoilla käyntiä ja silloin tällöin luentodiojen kotona avaamista. Jotenkin ajattelin, että se riittäisi. Kun viime keväät olen istunut työpöydän ääressä muiden tehdessä kaikkea kivaa, en ole enää jaksanut ottaa stressiä koulusta, enkä oikeastaan mistään muustakaan. Ja se onkin varmasti syy siihen, miksi olen voinut niin hyvin sekä fyysisesti että henkisesti.

Koko maaliskuun mä pohdin aika paljon elämää. Pohdin myös sitä, miksi mä kirjoitan, vaikka en edes ole kirjoittanut ja sitten mietin, miksi en vain lopeta. Olin unohtanut kokonaan, miksi alunperin aloitin. Kaikkien niiden täydellisten kuvien, tarkkaan laadittujen Instagram-tilien ja muotilehtimäisyyden vallatessa lähes jokaisen somekanavan sitä vaan ikään kuin sokaistui. Oliko rosoisuus, aitous ja tavallisuus enää tarpeeksi?

Vähensin blogien lukemista jo viime syksynä, kun huomasin etten saanut niistä enää sitä, mitä ammensin sieltä ennen tunti tolkulla. Tärkeimpiä olivat ne tekstit, jotka oikeasti saivat ajattelemaan, toisinaan jopa itkemään, samaistumaan, rohkaisemaan. Alunperin aloitin lukemaan muiden blogeja ja kirjoittamaan itse, koska halusin lukea sekä kirjoittaa tunteista, fiiliksistä ja elämästä. Halusin olla aito minä ja hain samaistumispintaa myös muilta. Halusin tietää, mitä muiden elämässä oikeasti tapahtuu. Kuvat eivät ehkä olleet kovin hyviä, mutta ne olivat aitoja. Ennen kamera oli mulle rakkain esine, jota kannoin mukana kaikkialle. Se elämä, jonka ennen tallensin kameralle ja jaoin blogissa, on nykyään Snapchatissa - tosin vain pintaraapaisuna. En oikein edelleenkään tiedä, kuinka paljon haluan jakaa ja kertoa, mutta sen tiedän, etten halua pitää blogiani vain kevyenä hipaisuna. Mä rakastan edelleen kauniita kuvia ja montaa muuta asiaa, mutta ennen kaikkea mä rakastan kirjoittaa ihan tavallisesta elämästä. Koska sitä se on.

8 kommenttia :

  1. Voin niin samaistuu tähän tekstiin! Blogimaailma on muuttunut tosi paljon siitä, mitä se vielä joskus kolmisen vuotta sitten oli. Oon huomannut, että tosi moni bloggaaja on lopettanut kokonaan ja osan blogit ovat muuttunut tosi paljon. Itse kanssa tykkään tosi paljon lukea blogeista sellasesta tavallisesta arjesta, koska silloin sen bloggaajan juttuihin on helppo itsekin samaistua.
    Oon itse kanssa pidemmän aikaa miettinyt blogini kohtaloa. Tykkään valokuvaamisesta, mutta sekin on vähentynyt varsinkin nyt abivuoden aikana. Mun bloggaaminen on aika jaksottaista- silloin kuin siltä tuntuu ja kun on kuvia mitä postata! Useemman vuoden päästä sitten kiva palata lukemaan vanhoja postauksia ja palata ajassa taaksepäin. Matkoilla tulee otettua aina paljon kuvia, että mihin niitä sitten pistäis jos ei olis blogia jonne jakaa niitä?
    Ehkä pisin kommentti mitä kenenkään blogiin oon kirjoittanu, haha :D Mutta niin, sun blogi on yks lemppareista. Ihania kuvia ja varsinkin matkapostaukset on aina luettava alusta loppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon kommentista! <3 Mä rakastan kirjoittaa, mut se onnistuu vaan sillon, kun oikeesti on siihen sopiva fiilis ja valokuvaamiseen koitan herätellä uutta innostusta koko ajan, koska en aio siitä luopua. Matkustelu ei olis mitään ilman kameraa.. :)

      Poista
  2. Tiiäkkö, sun blogissa parasta on tekstit! Oot nin taitava kirjoittamaan, ja niitä lukee niin mielellään. Toisiks parasta on kuvat. Osaat myös sen homman ja ne on niin kauniita. Mun lukulistalla on enää blogit, jotka ei oo niitä kiiltokuvablogeja, ei niitä vaan jaksa lukea! Tykkään just siitä, että kerrotaan elämästä rehellisesti ja ollaan avoimia. Sun blogi on hyvä, ja kunhan vaan postaat sillon kun siltä tuntuu niin me kyllä luetaan ja tykätään!

    VastaaPoista
  3. Samaistun tähän tekstiin kyllä melko hyvin. Välillä tuntuu, että onko ne omat kuvat sopivia blogimaailmaan, kun tuntuu, että nykyään joka ikisen muunkin somekanavan on pakko olla täydellinen. Kuvien on pakko olla täydellisiä ja on pakko kirjoittaa vain muotiin ja omaan tyyliin liittyvistä asioista, vaikka oikeasti jokainen saa itse päättää, mistä kirjoittaa. Olen itsekin vähentänyt todella paljon joidenkin blogien lukemista, koska niistä puuttuu se aitous. Tykkään, kun kuvat eivät aina ole siitä täydellisimmästä päästä, koska niistä kuitenkin näkyy se aitous ja bloggarin oma kädenjälki. Monet ovat myös lopettaneet blogin kirjoittamisen, koska eivät tosiaankaan saa siitä enää niin paljon irti tai sitten heiltä odotetaan täydellisyyttä. Kuka tietää.

    Oon sun blogista tykännyt jo todella pitkään siksi, koska sun kuvat ovat aivan mielettömän kauniita ja aitoja (vaikka itse ehkä välillä ajattelet eri tavalla, niin kuin kuka tahansa meistä). Sä osaat kirjoittaa niin hyvin ja siksi tykkäänkin odottaa sun postauksiasi, vie se miten kauan tahansa. Blogi on kuitenkin jokaiselle se oma paikka, missä jakaa ajatuksia juuri niistä asioista, jotka kokee itselleen tärkeinä. Ei tästä hommasta tarvitse tehdä ehdotonta pakkoa, koska milloinkaan, ei koskaan, blogiin kirjoittaminen kuuluisi tuntua ikävältä pakkopullalta.

    Vaikken aina kommentoikaan sulle, luen ikisen postauksesi siitä huolimatta. Keep rocking!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, muhun ainakin vaikutti koko ympäröivä some jotenkin pikkuhiljaa, ihan huomaamatta. Sitten olinkin siinä pisteessä, ettei mikään oma tekeminen tuntunut olevan itselle tarpeeksi, kun alitajuntaan oli muokkaantunut hiljalleen kuva siitä millaista kaiken pitäisi olla. Ärsyttävää, miten helposti antaa kaiken ympärillä olevan vaikuttaa ja pyrkii johonkin, mitä ei edes halua ja mikä ei tunnu hyvältä.

      Kiitos niin paljon kehuista ja siitä, että kommentoit! <3

      Poista
  4. Voi, toivottavasti sun blogi ei ole tulossa tiensä päähän, sillä mä oon saanut sun teksteistä ihan hirveesti! Nautin aitouden, rosoisuuden ja tavallisuuden ympäröimiä mutta kuitenkin ajatuksia herättävien, nimenomaan syvällisempien tekstien lukemisesta. Toivon ja pyydän, keep going! Tsemppiä loppulukuvuoteen ja ihanaa kevään jatkoa <3

    VastaaPoista