torstai 20. huhtikuuta 2017

KESÄN MATKASUUNNITELMAT

IMG_8226

Ei kesää ilman matkustelua. Uusia kokemuksia, kauniita maisemia, lentokentän tunnelmaa, lähtöjännitystä, lukemattomia määriä valokuvia, kahviloissa istuskelua, auringonlaskuja sekä junamatkoja. Niin ja parasta on kävellä vielä tuntemattomilla kaduilla sulautuen joukkoon ja ihan vaan olla.

Tulevalle kesälle ei ole vielä muutaman reissun lisäksi juurikaan muuta suunnitelmaa. Ajattelin tehdä niin paljon töitä kuin mahdollista ja vapaa-ajalla mennä miten milloinkin huvittaa. Ruisrockia, pyöräretkiä, kesäiltoja Jokirannassa ... mitä näitä nyt on.

Kesäloma mulla alkaa aika tarkalleen viiden viikon päästä. Lennetään siskon kanssa Amsterdamiin viettämään toukokuun vikoja päiviä ja saadaan toivon mukaan nauttia uudesta kaupungista kauniissa säässä. Heti heinäkuun ekana viikonloppuna tehdään perheen kanssa saaristokierros, Saariston Rengastie, yöpyen yhden yön Iniössä. Ennen koulujen alkua lähdetään vielä äitin ja siskon kanssa Etelä-Saksaan Baijerin osavaltioon, missä tarkoituksena on patikoida Alpeilla. Hommattiin majoitus Garmisch-Partenkirchenistä ja varmaan vuokrataan ainakin joiksikin päiviksi auto, että päästään näkemään ympäröiviä paikkoja vähän paremmin.

Voisin veikata, että tulevasta kesästä tulee aika ihana. Sitä ennen aion kuitenkin nauttia vielä joku päivä oikeasti alkavasta keväästä ja Turusta. Vaikka täällä on hyvä olla, tekee matkustelu joka kerta hivenen onnellisemmaksi.

IMG_9105 IMG_9920 IMG_9529 IMG_8914 IMG_9003 IMG_8823 IMG_8653

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

19/04/17

IMG_8690

Täytyy sanoa, että en oikein sään puolesta tietäisi missä kuukaudessa mennään. 11 päivän päästä on jo toukokuu, enkä ole vielä kertaakaan pukenut päälleni kevättakkia. Ihanko varmasti nyt ollaan jo pitkällä huhtikuussa? Tänä aamuna pyöräilin seitsemän aikoihin töihin, ja vaikka ulos vilkaisulla taivas olikin pilvetön, niin kylmä siellä oli. Pakkasta.

Aloitin tosiaan joskus kuukausi takaperin työt tekstinkäsittelijänä, puran siis lääkäreiden saneluita. Oon niin kiitollinen, että sain työn, jonka tekeminen onnistuu opiskelun ohella ja josta on myös sen kannalta hyötyä. 8 tunnin työpäivät menee ohi ihan silmänräpäyksessä, kun työ on mielenkiintoista.

Mulle kuuluu pääasiassa siis oikein hyvää. Pääsiäisen vietossa olin kotikotona Somerolla, missä aika kului suurimmaksi osaksi ulkoillen, syöden ja matkoja suunnitellen. Tulin takaisin Turkuun maanantaina, mutta loma mulla loppuu vasta ensi viikolla. Loppuviikon aikana olisi tarkoitus opiskella, urheilla ja ihan vaan kerätä voimia vappuviikkoa varten. Ensimmäistä opiskeluvuotta on jäljellä enää neljän kokonaisen viikon verran, mikä on kyllä ihan hullua. Aika on mennyt pelottavan nopeesti, mut ainakin oon ottanut vuodesta kaiken irti.

IMG_8619 IMG_8702 IMG_8668

lauantai 8. huhtikuuta 2017

TÄNÄÄN

IMG_8885

Olin tavanomaiseen tapaan laittanut herätyskellon aamuksi, koska tarkoitus oli tänäkin viikonloppuna lukea tenttiin. Kahvia, kaurapuuroa ja perunarieskaa juustolla sekä kurkulla. Aurinko pilkisti pilvien takaa aina silloin tällöin. Vaihdoin vaatteet, avasin luentodioista tehdyt muistiinpanot ja istahdin pöydän ääreen. Keskittyminen oli koetuksella. Ikkunan toisella puolella heilui onkivapa ja siskon lähettämät snäpit viime yöltä sekä aamulta naurattivat. Sain kuitenkin luettua jonkin verran, ennen kuin äiti ja iskä tulivat käymään. Hilma kaatoi mut tuttuun tapaansa kumoon, kun erehdyin menemään lattialle kyykkyyn pusuteltavaksi. Käytiin kävelyllä ja syötiin lounaaksi pizzaa - tällä kertaa ei ollut aikaa sen ihmeellisempään. Tuloksena kuitenkin kevään ensimmäiset tulppaanit, puhtaana kiiltävät ikkunat sekä pyörä talven jäljiltä toimintakunnossa. Siis aika onnistunut vierailu. <3

IMG_8896-2 IMG_8733 IMG_8893

maanantai 3. huhtikuuta 2017

MIKSI EN VAIN LOPETA?

IMG_8414 IMG_8281 IMG_8403 IMG_8543 IMG_8545 IMG_8523 IMG_8524 IMG_6989 IMG_6954


Olen käynyt valehtelematta varmaan jokaisena päivänä bloggerissa. Lukenut keskeneräisiltä tuntuvia tekstejä, lisännyt sanan tai lauseen sinne tänne, pyyhkinyt pois tekstiä, lisännyt kuvia. Siksi tuntuukin oudolta, että viimeisin postaus on helmikuulta ja asiat siinä kuulostavat jo niin kaukaisilta. Koko ajan on tuntunut siltä, että olen kertonut elämästäni, mutta sitten muistan, että en olekaan. Olen vain puhunut, kertonut kasvokkain, puhelimessa, mielessäni. Olen kyllä ajatellut kertoa, mutta sitten unohtanut.

Joka kerta on tuntunut vähän ahdistavalta avata tekstikenttä, joka on täynnä keskeneräisiä lauseita ja kuvia sieltä täältä. Mistä ihmeestä kertoisin, mitä haluan kertoa ja jakaa? Toista luonnoksissa olevaa tekstiä olen kirjoittanut silloin tällöin, lisännyt ja poistanut tekstiä, lukenut kymmeniä kertoja. Onko okei kertoa itsestään niin paljon? Onko okei näyttää, että elämä on niin paljon muutakin kuin miltä se muiden silmissä helposti näyttää?

Vuosi on kulunut siitä, kun muutin Turkuun. Silloin tuntui, että kevät oli jo pitkällä, mutta tänään käytin vielä villakangastakkia. Ensimmäinen vuosi yliopistossa alkaa olla jo lopuillaan, sillä jäljellä on enää vajaat kaksi kuukautta. Meni aika pitkään, ennen kuin tajusin, ettei yliopistossa opiskelu ole pelkkää kahvittelua, kaupoissa juoksemista, bileitä, lounastaukoja, luennoilla käyntiä ja silloin tällöin luentodiojen kotona avaamista. Jotenkin ajattelin, että se riittäisi. Kun viime keväät olen istunut työpöydän ääressä muiden tehdessä kaikkea kivaa, en ole enää jaksanut ottaa stressiä koulusta, enkä oikeastaan mistään muustakaan. Ja se onkin varmasti syy siihen, miksi olen voinut niin hyvin sekä fyysisesti että henkisesti.

Koko maaliskuun mä pohdin aika paljon elämää. Pohdin myös sitä, miksi mä kirjoitan, vaikka en edes ole kirjoittanut ja sitten mietin, miksi en vain lopeta. Olin unohtanut kokonaan, miksi alunperin aloitin. Kaikkien niiden täydellisten kuvien, tarkkaan laadittujen Instagram-tilien ja muotilehtimäisyyden vallatessa lähes jokaisen somekanavan sitä vaan ikään kuin sokaistui. Oliko rosoisuus, aitous ja tavallisuus enää tarpeeksi?

Vähensin blogien lukemista jo viime syksynä, kun huomasin etten saanut niistä enää sitä, mitä ammensin sieltä ennen tunti tolkulla. Tärkeimpiä olivat ne tekstit, jotka oikeasti saivat ajattelemaan, toisinaan jopa itkemään, samaistumaan, rohkaisemaan. Alunperin aloitin lukemaan muiden blogeja ja kirjoittamaan itse, koska halusin lukea sekä kirjoittaa tunteista, fiiliksistä ja elämästä. Halusin olla aito minä ja hain samaistumispintaa myös muilta. Halusin tietää, mitä muiden elämässä oikeasti tapahtuu. Kuvat eivät ehkä olleet kovin hyviä, mutta ne olivat aitoja. Ennen kamera oli mulle rakkain esine, jota kannoin mukana kaikkialle. Se elämä, jonka ennen tallensin kameralle ja jaoin blogissa, on nykyään Snapchatissa - tosin vain pintaraapaisuna. En oikein edelleenkään tiedä, kuinka paljon haluan jakaa ja kertoa, mutta sen tiedän, etten halua pitää blogiani vain kevyenä hipaisuna. Mä rakastan edelleen kauniita kuvia ja montaa muuta asiaa, mutta ennen kaikkea mä rakastan kirjoittaa ihan tavallisesta elämästä. Koska sitä se on.