sunnuntai 5. helmikuuta 2017

TAVOITE JOKA PÄIVÄLLE

IMG_8452

Olen päättänyt, että onnellisuus löytyy jokaisesta päivästä. Se voi olla ihan pieni hetki. Se fiilis, kun tajuaa, että on viikonloppu eikä ole pakko nousta heti sängystä. Ensimmäinen siemaus aamukahvista. Verhojen avaus ja valon pääsy sisälle. Hetki, jolloin on saanut kaikki asiat hoidettua tai edes suurimman osan. Lämpimän peiton alla makoilu. Kauan etsityn jutun löytyminen vihdoin ja viimein. Ensimmäinen suupala herkullisesta ruuasta. Ystävä, joka on siinä sun vieressä. Maailman typerin hymy naamalla, jota ei halua peittää käsien taakse. Tanssiminen yömyöhään. Tuore appelsiinimehu. Tunne siitä, että kehittyy ja on lähempänä onnistumista. Kevään ja kesän ajattelu. Kun saa taas yhden haalarimerkin ommeltua kiinni. Ajatus siitä, että ihan mitä vain voi tapahtua, koska mikään ei ole varmaa.

Uskaltaisin väittää, että vaikka mun elämä oli aika epätietoista ja kaikki asiat tuntuivat olevan melko sekaisin, kun yllä oleva kuva otettiin, tunsin kyseisellä hetkellä pelkkää onnellisuutta. Sulje siis silmät, hymyile maailman leveintä hymyäsi ja tajua, että elämä on nyt - ihan sama, missä olet ja mitä sun ympärillä tapahtuu.

4 kommenttia :

  1. Tää toi mielettömästi potkua mun päivään kaiken tän keväisen stressin tilalle - niskassa roikkuu niin epätietoisuus tulevaisuudesta yhteishakuineen kuin ylioppilaskirjoituksetkin kesätöistä puhumattakaan. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjasti tsemppiä kevääseen <3 Ja kiitos sulle kommentista - aina ihana kuulla, jos saa aikaan hyvää fiilistä :)

      Poista
  2. Ihana postaus, toivottavasti pysyt päätöksessäsi!
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista