maanantai 27. helmikuuta 2017

10 x VIIME VIIKKO

IMG_6918

Tentti - Viime viikon tiistaina oli tosiaan purentafysiologian tentti ja tän viikon torstaina on luvassa vielä LBM:n tentti ennen kuin saa vihdoin koko kuluneen alkuvuoden jälkeen hengähtää. Tuntuu, että tenttejä on ollut ihan koko ajan, ja tästä syystä en oo käynyt vielä koko vuonna Somerollakaan. Viikonlopuille on ollut muutenkin aina jotain suunnitelmia, mut ens viikonloppu taitaa olla vihdoin kokonaan vapaa viikonloppu

Niskan pizzat - Porukat oli käymässä täällä viime keskiviikkona ja käytiin mm. kävelyllä Hilman kanssa sekä Pub Niskassa syömässä. Naaam.

Takatalvi - No joo, kyllähän nyt vielä helmikuun puolella ollaan, mut niin pitkään lunta ei ollut enää ollenkaan ja pystyi huoletta käyttää tennareita, että takatalvihan se tavallaan yllätti. Yhtenä päivänä lunta satoi vaakatasossa niin kovaa, että kävelin eteenpäin lähestulkoon sokkona huivi naaman edessä. Saman päivän iltana sade oli muuttunut hiljalleen maahan leijaileviksi jättimäisiksi lumihiutaleiksi ja silloin oli ihanaa kävellä kotiin.

Speksi - Oltiin kavereiden kanssa katsomassa lääkiksen speksiä, Sirkus verissä, ja oli kyllä just jees ainakin mun mielestä. Ne tanssiesitykset. <3

Lumiukko - Enpä muista milloin olisi tullut viimeksi käytyä pulkkamäessä tai luistelemassa saati sitten tehtyä lumiukkoja.. No tuli ainakin tänä talvena korjattua jälkimmäisin, kun ei maltettu yhden mun kaverin kanssa mennä koteihimme illalla speksin jälkeen, kun ulkona oli niin talvista. Jäätiin siis pyörittelemään lumipalloja ja tehtiin me pari pientä lumiukkoakin.. :D

Kuntosalijäsenyys - Kyllä! Melkein vuoden kestäneen urheilemattomuuden/silloin tällöin urheilun jälkeen oli aika tehdä asialle jotain. Ostin kivalta tuntuvalle salille jäsenyyden sekä 6kk kortin ja nyt on parin treenin jälkeen jo niin paljon parempi fiilis. Lumen sulattua on tarkoitus aloittaa myös juokseminen. Vitsiiii mä odotan jo kevättä, koska oon vaan jotenkin niin intoa täynnä kaikesta - myös urheilusta. ;D

Sitsit - Elämäni kolmannet ja ehkä hauskimmat, mut kokonaisuudessaan ilta oli tosi outo ja lähdin jo kahdelta yöllä kotiin, koska paikalla oli enää niin vähän ihmisiä. Toista se oli toissa perjantaina, kun mentiin mun tupareiden jälkeen gynen bileiden jatkoille ja poistuttiin Tivolilta puoli viiden aikoihin, jolloin ihmisiä oli vielä ainakin sen verran kuin meidän sitseillä yhteensä.

Love - Niin siis se Lana Del Rayn uus biisi. Sitä ja muutamaa muuta tuli kyllä kuunneltua koko viime viikko. Ne biisit ei kuitenkaan jäänyt sinne viime viikkoon, vaan luultavasti kuuntelen niitä niin pitkään kunnes kyllästyn.

Turun söpöin kahvila - Käytiin siskon kanssa eilen Gaggui kahvilassa sunnuntain kunniaksi (tai no, ihan muuten vaan, kun ehdittiin kerrankin viettää aikaa yhdessä) ja täytyy sanoa, että paikan cappuccino oli kyllä paras tähän asti juomani. Kakussakaan ei toki ollut mitään valittamista.

Kamera - Harvoin tulee enää kannettua kameraa mukana missään tai ylipäänsä kuvattua sillä mitään milloinkaan matkoja lukuunottamatta. Eilen kuitenkin päätin ottaa sen mukaan kaupungille ja ehdottaa siskolle, että otettaisiin muutamat kuvat lumisissa maisemissa. Kiharsin jopa hiuksia, mut arvatkaapa vaan oliko niistä enää mitään jäljellä sen vetisen lumisateen jälkeen, joka yllätti mut, kun astuin ovesta ulos.

IMG_6920 IMG_6879 IMG_6923 IMG_6870 IMG_6922

Huomenna onkin sitten viimeinen päivä helmikuuta ja eikös maaliskuu ole jo vähän niin kuin merkki keväästä..? 
Ihanaa viikkoa! 

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

TYÖHAKEMUKSIA, TUPAREITA & TENTTIINLUKUA

helmikuu

Huh, miten kiireinen helmikuu on ollut.

Oon lähetellyt kesätyöhakemuksia, käynyt siskon kanssa testaamassa Kuoren falafelbaarin, shoppaillut ehkä vähän liikaa, käynyt leffassa, ottanut elämäni toisen laskimoverinäytteen ja määrittänyt veren glukoosipitoisuuden, testannut nyhtökauraa, lukenut tentteihin, juonut monta kupillista cappuccinoa, ollut työhaastattelussa, suunnitellut matkoja, juhlinut joka viikko, löytänyt vihdoin sen täydellisen nahkatakin, tehnyt ensimmäistä kertaa itse hummusta, paininut sumopainipuku päällä, meinannut kuolla nauruun luennoilla (+ edellinen kohta), katsonut ehkä vähän liian monta jaksoa Gilmoren tyttöjä, koonnut vihdoin kuvakirjan Italian reissulta, fiilistellyt muutamia täydellisiä keväältä tuntuvia päiviä ja auringonpaistetta, saanut töitä, leiponut yhden illan aikana kolmea eri herkkua, järjestänyt vihdoin tuparit yli 4kk jälkeen ja viettänyt paljon aikaa ystävien kanssa.

Ensi viikolla kiireet jatkuu, koska LBM:n lopputentti lähestyy ja luvassa on myös purentafysiologian tentti, ilta speksin merkeissä, meidän kurssin omat sitsit ja tuutorihakemuksen tekoa. Aloitan työt maaliskuussa, vaikka olin tavallaan päättänyt etten tule missään vaiheessa tekemään töitä opiskelun ohella. Toisin kuitenkin kävi ja oon itseasiassa aika innoissani. Tällä hetkellä asiat on siis paremmin kuin hyvin ja elämä aika jees.


sunnuntai 5. helmikuuta 2017

TAVOITE JOKA PÄIVÄLLE

IMG_8452

Olen päättänyt, että onnellisuus löytyy jokaisesta päivästä. Se voi olla ihan pieni hetki. Se fiilis, kun tajuaa, että on viikonloppu eikä ole pakko nousta heti sängystä. Ensimmäinen siemaus aamukahvista. Verhojen avaus ja valon pääsy sisälle. Hetki, jolloin on saanut kaikki asiat hoidettua tai edes suurimman osan. Lämpimän peiton alla makoilu. Kauan etsityn jutun löytyminen vihdoin ja viimein. Ensimmäinen suupala herkullisesta ruuasta. Ystävä, joka on siinä sun vieressä. Maailman typerin hymy naamalla, jota ei halua peittää käsien taakse. Tanssiminen yömyöhään. Tuore appelsiinimehu. Tunne siitä, että kehittyy ja on lähempänä onnistumista. Kevään ja kesän ajattelu. Kun saa taas yhden haalarimerkin ommeltua kiinni. Ajatus siitä, että ihan mitä vain voi tapahtua, koska mikään ei ole varmaa.

Uskaltaisin väittää, että vaikka mun elämä oli aika epätietoista ja kaikki asiat tuntuivat olevan melko sekaisin, kun yllä oleva kuva otettiin, tunsin kyseisellä hetkellä pelkkää onnellisuutta. Sulje siis silmät, hymyile maailman leveintä hymyäsi ja tajua, että elämä on nyt - ihan sama, missä olet ja mitä sun ympärillä tapahtuu.