perjantai 23. joulukuuta 2016

PÄIVÄ TALLINNASSA

IMG_6387 IMG_6405 IMG_6375IMG_6391 IMG_6398IMG_6381

Lähdettiin tosiaan siskon kanssa sunnuntaina Helsinkiin, jossa vietettiin ensin muutama tunti ennen kuin suunnattiin laivaan. Yövyttiin laivassa ja tallusteltiin huonosti nukutun yön jälkeen pitkin pimeää ja koleaa Tallinnaa hyvän aamupalan toivossa. Päädyttiin NOP -nimiseen kahvilaan, jossa vietettiin lämmin ja herkullinen aamupalahetki avokadoleipiä, kaurapuuroa sekä tuorepuristettua appelsiinimehua nautiskellen.

Lumisesta maisemasta ei ollut sielläkään tietoa, mutta vanhassa kaupungissa oli silti aistittavissa jouluista tunnelmaa. Pysähdyttiin vain kuuntelemaan joululauluja sekä katselemaan jouluvaloja ennen kuin suunnattiin syömään lounasta Rataskaevu 16 -nimiseen ravintolaan. Oltiin varattu sieltä pöytä jo hyvissä ajoin, ja se näyttikin olevan melko välttämätöntä. Nautiskeltiin alku- ja pääruuistamme sekä viinistä parin tunnin ajan ennen kuin lähdettiinkin jo kävelemään satamaan päin.

Mulla oli joulufiilis pitkään kadoksissa, mutta odotetustikin se palasi melkein heti tänne maaseudulle tullessa. Tänä vuonna en tosin ehtinyt odottaa joulua oikeastaan yhtään ja aika on vaan mennyt ihan uskomattoman nopeasti. Pipareiden leivonnan, joulukuusen koristelun ja lahjojen paketoinnin jälkeen huominen aatto on kuitenkin oikein tervetullut. Miten ihanaa onkaan vain olla ja tunnelmoida.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti