lauantai 31. joulukuuta 2016

ELÄMÄNI PARAS VUOSI

LIGHTROOM BLOGI-001

Vuosi 2016 alkoi täynnä toivoa tulevasta. En tehnyt lupauksia, mutta toivoin asioiden tapahtuvan. Aloitin pääsykokeisiin lukemisen ja asuin vielä muutaman kuukauden Somerolla ennen kuin muutin Turkuun. Ensimmäisenä iltana poissa kotoa itketti. Aloitin valmennuskurssin ja luin päivästä toiseen. Samalla odotin kesän matkaa, jolle lähteminen oli yksi vuoden parhaista päätöksistä. Tajusin, että onnellisuus oli lähes kokonaan omissa käsissäni, valinnoissa, joita teen. Niinpä tartuin tilaisuuteen ja jätin hakematta kesätöitä viettääkseni koko kesän just niin kuin halusin. Pääsykoe oli ohi ja itkin ainakin tunnin pelkästä onnesta. Lähdin perheen kanssa viikoksi mökille Kainuuseen ja olin samalla sekä onnellinen että onneton. Kaikki ei tuntunut hyvältä.

Kesäkuun puolessa välissä lennettiin siskoni kanssa Italiaan. Kaikki oli hetken hyvin, elämä oli ihanaa. Lentokoneessa matkalla takaisin Suomeen mahassa kouraisi ja kyyneleet tulvivat silmiini. Tulokset olivat tulossa päivänä minä hyvänsä ja pelotti enemmän kuin koskaan. Niillä oli niin paljon merkitystä. Heinäkuun ensimmäisenä sain tietää päässeeni sisään yliopistoon. Se oli yksi elämäni parhaista hetkistä. Vuoden suurin toiveeni oli juuri käynyt toteen.

Elokuussa aloitin hammaslääkiksessä opiskelun. Edessä oli elämäni paras syksy. Tutustuin ihaniin tyyppeihin, join viiniä ehkä vähän liikaakin, tein asioita joita en koskaan ollut tehnyt, juhlin enemmän kuin opiskelin ja nukuin liian vähän. Nautin kaikesta ihan suunnattomasti. Alkusyksy oli kuitenkin henkisesti rankkaa aikaa. Olin kipeä, stressaantunut ja surullinen. Tein elämäni rankimman mutta samalla myös parhaan päätöksen erotessani pitkästä parisuhteesta. Löysin ihanan kämpän ja muutin yksin asumaan. Pelotti niin paljon. Lokakuu oli silti yksi vuoden parhaista kuukausista.

Marras-joulukuussa tuli kiljuttua tivolilaitteessa ja tanssittua Otaniemessä asti, ravattua pikkujouluista toiseen sekä luettua myös vähän enemmän koulujuttuja. Ihastuin. Olin uskomattoman onnellinen ja osasin nauttia elämästä ihan eri tavalla kuin koskaan ennen. Vietin päivän Tallinnassa, matkustin useasti bussilla ja fiilistelin joulua. Tunsin perhosia vatsanpohjassa ja hymyilin yöllä kotiin kävellessäni. Elämä tuntui aika hassulta. Sitten tuli päivät joulun jälkeen. Pitkiä keskusteluita ja kävelyä Aurajoen rannassa. Taivas oli vaaleanpunainen ja kaunis. Reino Nordin lauloi sanoja, joilla on ollut tänä syksynä paljon merkitystä ja me juotiin ystävän kanssa liian monta lasillista proseccoa.

Olin onnellinen siitä, että uskalsin. Annoin kaikkeni, tartuin tilaisuuksiin enkä pelännyt pettyä. Sitä vuosi 2016 oli.

Ja oon tästä kaikesta niin tajuttoman kiitollinen, helpottunut ja onnellinen. Mä luotin itseeni, mä en pelännyt. Mä luotin siihen, että asiat menee lopulta niin kuin niiden kuuluukin mennä. Ja tässä mä oon tällä hetkellä, takana elämäni paras vuosi. Kiitollinen kaikista niistä tyypeistä, joihin tutustuin. Kiitollinen kaikesta, mitä tapahtui.


Olkoon myös vuosi 2017 ikimuistoinen.
Ihanaa uutta vuotta! 

perjantai 30. joulukuuta 2016

VIELÄ VÄHÄN ROOMAA + VIDEO

IMG_9569 IMG_9733 IMG_9701 IMG_9685 IMG_9595 IMG_9555 IMG_9468 IMG_9465 IMG_9620

Yllä olevat kuvat Roomasta on keikkunut luonnoksissa jo pitkään, mutten vaan ole saanut aikaiseksi julkaista niitä. Ensimmäisen version videostakin tein jo elokuussa ja se ehti olla youtubessakin ihan näihin päiviin asti, kunnes pari päivää sitten Turussa iltaa yksin viettäessäni poistin sen ja tein kokonaan uuden videon. Jokin siinä aikaisemmassa ei vain miellyttänyt, joten sen julkaiseminen sitten jäi. Mikäs nyt sitten olisikaan parempi hetki julkaista muutama kesäinen kuva sekä videopätkä kuin synkähkö joulukuun toiseksi viimeinen päivä. Kivempi aloittaa uusi vuosi ilman aikaisemman vuoden julkaisematta jääneitä postauksia. Huomenna tulee vielä pieni katsaus menneestä vuodesta, mutta muuten täällä ollaan jo ihan valmiina siirtymään vuoteen 2017.. 


ps. muistakaa vaihtaa laatu HD:ksi!


tiistai 27. joulukuuta 2016

TAKAISIN OMAAN RAUHAAN

IMG_6457 IMG_6471 IMG_6436 IMG_6484

Tänä aamuna maa oli valkoinen ja ilma raikas. Olin mennyt viime yönä nukkumaan taas vähän liian myöhään, koska kuuntelin Mielikuvituspoikaystävää sänkyyn hautautuneena. Olin sitä ennen viettänyt muutaman tunnin ystävän kanssa, jota en ollut nähnyt ikuisuuteen ja sen jälkeen keskustellut mieltä painavista asioista toisen tärkeän ystävän kanssa. Mieli ei ollut levollinen, mutta aamu valkeni kirkkaammin kuin aikaisempina päivinä.

Joulu oli oikeastaan ohi. Pyhät menivät perheen kanssa lautapelejä pelaillen, ulkoillen, syöden ja musiikkia kuunnellen. Kilttikin olin ollut ja joulusta jäi myös muistoksi siskon kuvaama 40 minuutin video, jolle naurettiin viime iltana.

Vaikka joulu oli ihanan tunnelmallinen ja rauhallinen, kaipasin jo hieman omaa aikaa. Tarkoitus oli olla Somerolla ainakin uuteenvuoteen asti, mutta jäinkin Turkuun pariksi yöksi, kun tultiin tänään käymään täällä. Tällä hetkellä istun yksiöni sohvalla viltin alla rauhallisen musiikin soidessa taustalla. Niin ihanaa, kun on aikaa tehdä omia juttuja ja ainakin melkein hiljaista. Vaikka koti Somerolla on tietyllä tapaa niin rakas, on Turku mulle se paikka, jossa aidosti rakastan olla.

Torstaina palaan kuitenkin toivottavasti rentoutuneena takaisin maaseudun rauhaan, valmiina vastaanottamaan vuoden 2017. Tuntuu ehkä vähän haikealta sanoa moikat tälle vuodelle, joka on kasvattanut mua enemmän kuin koskaan, itkettänyt niin surusta kuin onnesta ja tehnyt totta niin monesta asiasta. On kuitenkin ihan kiva mennä eteenpäin, vaikka juuri nyt tekisikin mieli vaan jämähtää tähän hetkeen.

perjantai 23. joulukuuta 2016

PÄIVÄ TALLINNASSA

IMG_6387 IMG_6405 IMG_6375IMG_6391 IMG_6398IMG_6381

Lähdettiin tosiaan siskon kanssa sunnuntaina Helsinkiin, jossa vietettiin ensin muutama tunti ennen kuin suunnattiin laivaan. Yövyttiin laivassa ja tallusteltiin huonosti nukutun yön jälkeen pitkin pimeää ja koleaa Tallinnaa hyvän aamupalan toivossa. Päädyttiin NOP -nimiseen kahvilaan, jossa vietettiin lämmin ja herkullinen aamupalahetki avokadoleipiä, kaurapuuroa sekä tuorepuristettua appelsiinimehua nautiskellen.

Lumisesta maisemasta ei ollut sielläkään tietoa, mutta vanhassa kaupungissa oli silti aistittavissa jouluista tunnelmaa. Pysähdyttiin vain kuuntelemaan joululauluja sekä katselemaan jouluvaloja ennen kuin suunnattiin syömään lounasta Rataskaevu 16 -nimiseen ravintolaan. Oltiin varattu sieltä pöytä jo hyvissä ajoin, ja se näyttikin olevan melko välttämätöntä. Nautiskeltiin alku- ja pääruuistamme sekä viinistä parin tunnin ajan ennen kuin lähdettiinkin jo kävelemään satamaan päin.

Mulla oli joulufiilis pitkään kadoksissa, mutta odotetustikin se palasi melkein heti tänne maaseudulle tullessa. Tänä vuonna en tosin ehtinyt odottaa joulua oikeastaan yhtään ja aika on vaan mennyt ihan uskomattoman nopeasti. Pipareiden leivonnan, joulukuusen koristelun ja lahjojen paketoinnin jälkeen huominen aatto on kuitenkin oikein tervetullut. Miten ihanaa onkaan vain olla ja tunnelmoida.

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

PITKÄSTÄ AIKAA

IMG_6347 IMG_6352IMG_6358

Sanoisinko, että elämä on ollut melko kiireistä viimeiset liian monta viikkoa. Ensimmäistä kertaa näiden vuosien aikana en ole keskittynyt mihinkään muuhun kuin kouluun ja elämiseen. En ole antanut ajatustakaan blogille tai käyttänyt kameraa. Kaikki, mikä blogeissa tuntui pitkään kiehtovalta ja oli itselleni hyvä tapa viettää aikaa, tuntuu nykyään niin vähäpätöiseltä ja turhalta. Olin jonkin aikaa täysin lukematta blogeja, koska sain hyvän mielen käyttämällä ajan ihan johonkin muuhun. Haaveilin, aloitin uuden sarjan katsomisen ja urheilin pitkästä aikaa. Olo tuntui niin kevyeltä ja vapaalta.

Tänään tuntui hyvältä tulla pitkästä aikaa kirjoittamaan. Vaikka ajatukset on omankin pään sisällä yhtä sekamelskaa, yritän saada edes jotain ulos.

Joululoma alkoi tentin jälkeen viime viikon torstaina ja tuntuu kuin siitä olisi jo ikuisuus. Niin paljon on tapahtunut. Torstain ja perjantain välinen yö oli varmasti elämäni kummallisin, viimeiset päivät taas menemistä paikasta toiseen. Lyhyitä yöunia, pitkäksi venyneitä iltoja, adventtikonsertissa käymistä, kävelyä lumisateessa, ystäviä, kahvilassa istuskelua, kihelmöintiä vatsanpohjassa, unisia bussimatkoja, Helsingissä ympäriinsä kävelyä, hyvää ruokaa ja viiniä, laivamatkoja, Tallinnan vanhaakaupunkia, naurua ja hymyilyä.

Jouluun on enää 2 päivää. Tuntuu hyvältä ottaa seuraavat pari viikkoa aikaa ihan vaan läheisille ja itselle. Sain tänään viimeisenkin joululahjan hommattua, huomenna vietetään aikaa pipareita leipoen ja tällä hetkellä kirjoitan tätä kotikotona Somerolla. Pitkästä aikaa.