torstai 19. toukokuuta 2016

ILMAISTREENEJÄ, GRILLAILUA JA PUHELINKAUPPOJA

IMG_7006 IMG_7009 IMG_7017 IMG_7028

Mä käyn tällä hetkellä varmaan ylikierroksilla. Eilinen päivä oli aikaisin heräämisen takia ihan sairaan pitkä, mutta menin silti paikasta toiseen. Pääsykokeen jälkeen lepäsin kotona pari tuntia ennen kuin lähdettiin siskon kanssa TFW:n ilmaistreeniin Kupittaan puistoon. Meillä oli siellä aika hauska puoltoistatuntinen ja sen jälkeen mentiin kauppaan ostaa ruokatarvikkeita. Poljettiin koteihimme, jotka on onneksi niiiiiin lähellä toisiaan, että nopean suihkun ja vaatteiden vaihdon kautta mentiin pyörillä poikakaverin kanssa vielä viettämään iltaa sinne. Grillattiin, jutskailtiin ja kuunneltiin musiikkia. Ihana ilta.

Vaikka eilen meni melko myöhään, heräsin silti seitsemältä poikaystävän lähdettyä töihin, enkä saanut enää unta. Mikä ylläri. Miksen osaa enää nukkua, vaikka pitkään nukkuminen olis pitkästä aikaa mahdollista?!? No, nousin ylös ja avasin koneen. Laitoin musiikin päälle ja vitsit miten hyvä fiilis mulla oli. Ajattelin, että vietän ihan rauhallisen aamun ja lähden joskus päivemmällä keskustaan. Olin kuitenkin jo ennen kello yhdeksää juuri avattavan elektroniikkakaupan jonossa. Ööh. Mun oli pakko käydä tsekkaamassa, jos siellä olis ollut avajaistarjouksessa yks puhelin, mut eipäs ollut. Ostin silti pari muistikorttia tositosi halvalla ja jäin shoppailemaan koko aamupäiväksi. Sattuneista syistä mulla oli jo yhdentoista jälkeen niin kova nälkä, että piipahdin juustoaterialla. Oikeesti mua huvittaa jotenkin ihan hirveesti tää mun päivä.. Viiletin vaan tyyliin koko ajan paikasta toiseen.

Ruokailun jälkeen menin ostamaan sitä puhelinta toisesta paikasta, eikä mun kortti toiminut, koska olin luullut sen ostorajan paljon korkeemmaks kuin mitä se todellisuudessa oli. Kävelin johonkin siinä lähettyvillä olevaan Säästöpankkiin, istuin odottamaan ja samalla mun puhelin päätti sammua. Se ostorajan nosto saatiin onneks hoidettua ja sain kuin sainkin käytyä ostamassa sen puhelimen. Vielä puuttuu vaan oikea sim-kortti, jota ei ollut mahdollista saada heti, koska liittymä ei oo mun omissa nimissä. Oikeesti. Voi juma. Kello oli jo tässä vaiheessa jotain kaks, niin päätin suosiolla vaan lähteä polkemaan kotiin ja lataamaan akkua. Ja kai tässä olis vielä tarkotus mennä käymään tossa lähikirpparilla ja saada se uus puhelinkin ehkä tän päivän aikana käyttöön. Huh, olipa tarina.

Mut täytyy sanoa, että kyllä tää vapaus tuntuu kaikin puolin aika hyvältä.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

NYT SE ON OHI

IMG_6928 IMG_6879 IMG_6897 IMG_6920

Mä oon istunut nyt tässä sohvalla siitä asti, kun rojahdin tähän päästessäni kotiin. Olo on maailman helpottunein. Vieläkin itkettää vähän ja ulkona paistaa aurinko. Onhan melkein kesä ja mulla taitaa olla muuten loma. Kesäloma.

Heräsin aamulla viideltä, enkä saanut sen jälkeen sydämentykytyksiltäni enää silmänräpäystäkään unta, vaikka herätys olisi ollut vasta seitsemän aikoihin. Lepäsin silti ja jossain vaiheessa Jani tarttui mua kädestä, kun sanoin etten saa nukuttua.

Mua jännitti jotenkin enemmän kuin koskaan tai mikään aikaisemmin. Piti olla varautunut kaikkeen, mutta siltikään ei voinut tietää, mitä on edessä. Sitä on jotenkin niin rikki, kun on käyttänyt melkein puoli vuotta pelkästään yhtä päivää, yhtä viisituntista varten, eikä ollenkaan edes tiedä, mitä tuleman pitää. Sitä vaan lukee, laskee, lukee, nukkuu, syö, laskee, käy kursseilla, polkee pyörällä, nukahtaa kirjan ääreen ja milloin tuolille tai pää kirjan päälle, käy lenkillä liian harvoin ja syö huonosti, kun ei kykene miettimään tai käyttämään aikaa ruuanlaittoon. Huhtikuusta tähän päivään mun elämä on ollut aikalailla edellä mainittua. Luulin, että mulla olisi jotenkin aikaa tehdä täällä Turussa kaikkea enemmän, mutta en mä muutamia shoppailukertoja ja perheen kanssa vietettyjä päiviä ole tehnyt juurikaan mitään muuta.

Koska se aikahan tunnetusti menee ihan sairaan nopeesti. Mulla ei tullut missään vaiheessa epätoivon hetkiä, enkä juurikaan itkenyt väsymystä. Menin vaan päivä kerralla eteenpäin ja ajattelin, että jos mä nyt pääsen sisään, niin mun ei tarvitse enää koskaan heittää mun elämästä näin paljon aikaa hukkaan. Vaikka oonhan mä elänyt ja ollut ja tehnyt, mut mulla on silti ollut ympärillä koko ajan jotku kahleet, jotka pitää mua kiinni. En oo pystynyt aidosti nauttimaan elämästä pitkään aikaan, vaikka ei yhden koulupaikan saamisen pitäisi varmaan vaikuttaa elämään niin paljon. Voihan täällä tehdä kaikkea muutakin. Mut mulla ei oikein ole varasuunnitelmaa, ja siks tää tuntuukin maailman tärkeimmältä asialta tällä hetkellä. Että mun on pakko saada se, ennen kuin pääsen irti niistä kahleista.

Mutta nyt. Nyt mulla alkoi loma. Ja mä aion olla niin irti niistä kahleista kuin mahdollista ja tehdä, olla ja mennä. Elää, rakastaa ja nauttia. Nyt mä oon vapaa.

maanantai 9. toukokuuta 2016

MELKEIN KESÄFIILIKSISSÄ

IMG_6966 IMG_6961 IMG_6953 IMG_6935 IMG_6991

Mun ei ollut tarkoitus käydä kotikotona koko keväänä ennen pääsykokeita, mutta päätinkin viime hetkellä lähteä yhdeksi yöksi ja äitienpäiväksi Somerolle. Ilmat on ollut viime päivinä ihan mahtavat ja vaikken oo niistä ehtinyt juurikaan nauttia, niin tuli ainakin lauantai-iltana istuttua terassilla muurinpohjalettuja syöden ja käytyä pariin kertaan kävelyllä. Eilen tuntui jotenkin tosi hyvältä tulla takaisin Turkuun ja tänään alkoikin loppurutistus lukemisen kanssa. Jäljellä on enää pari kertaa valmennuskurssia ja kahdeksan päivää itse pääsykokeeseen. Niin epätodellista.. Mulla oli lauantaina simuloidun pääsykokeen jälkeen pieni kesäfiilis, mut vielä pitää malttaa hetki. Ens viikolla alkaakin sitten ansaittu kesäloma sanan kaikessa merkityksessä.

torstai 5. toukokuuta 2016

EI OO ENÄÄ PITKÄ AIKA

2016-05-01


Ikuisuudelta tuntunut talvi on vaihtunut yllättäen kesään. Auringon lämpö saa poskeni kihelmöimään ja hymyilen typerästi koko matkan, kun poljen ihmisten täyttämää Aurajoen rantaa pitkin. Kesä on niin läsnä, ja olo tuntuu rauhalliselta ja toiveikkaalta. Miksei aina voi olla näin kaunista ja lämmintä? Silloin kaikki on niin paljon paremmin.

Edessä on vielä kaikki se, josta vain talven pimeinä kuukausina unelmoitiin. Kaikki kesän seikkailut, vapaus olla ja mennä. Ja miten kaipaankaan sitä kaiken tämän jälkeen. Kun voi vain lähteä ja tulla sitten, kun tekee mieli. Miten odotankaan laukkujen pakkaamista ja sitä fiilistä lentokentällä aikaisin aamulla, kun edessä on vielä kaikki se, johon päätettiin tarttua oikealla hetkellä. Ja melkein itken onnesta, kun ajattelen mitä vielä on edessä. Ihan pian.

Ehkä me katsellaan tähtitaivasta ja tanssitaan musiikin tahtiin. Hypätään junasta toiseen niin kuin aina Italiassa ja ehkä vihdoin tyhjennetään pullo jos toinenkin viiniä. Siellä kalliolla, auringonlaskussa. Hymyillään maailmalle ja niin se hymyilee myös meille. Monta uutta kokemusta, uusia kaupunkeja, tuttuja, rakkaita paikkoja. Kuumia kiviä varpaiden alla, maailman kauneimpia auringonlaskuja, junien kuulutuksia, raiteiden ääniä, aaltojen kohinaa, kaupungin melua, uusia ihmisiä ja maailman paras matkaseura, oma sisko. Kuuden viikon päästä lähdetään. Voi Italia, miten mulla onkaan ollut sua ikävä. Ja voi kevät, kesä, kaikki. Nauttikaa!!