tiistai 8. maaliskuuta 2016

SE KAIKISTA RAKKAIN

IMG_3183

Valehtelisin, jos en sanoisi, että ylläoleva maisema on se kaikista rakkain. Se on se kaikista kaunein. Sitä on tullut katseltua monena eri vuonna niin alhaalta, läheltä, kaukaa kuin ylempääkin. Ja sen nimi on Manarola, se kaikista rakkain. Sen kapeita kujia on tullut käveltyä ristiin ja rastiin, varmasti lähes jokainen läpikäyneenä. Sen värikkäät talot kätkevät sisälleen ikimuistoisia hetkiä. Voisin tuijotella tuota kaunista näkyä tunnista toiseen ja niinhän me tehtiinkin. Välillä toisessa paikassa oleillessamme tulimme päiväksi vain katselemaan. Kävimme uimassa, pelasimme korttia näköalatasanteella ja otimme kuvia tästä samasta maisemasta jo niin monennetta kertaa, etten enää pysynyt edes laskuissa mukana. Voi kumpa saisin taas ikuistaa tämän kaiken kameralle.

Viime kesänä Ranska ei herättänyt lainkaan samanlaisia tunteita kuin Italia. Nizza ja sen ympäristö oli toki kaunista, mutta siitä puuttui se jokin. Mielenkiintoista sinänsä, että rakastuin ihan hulluna Lontooseen viime keväänä, mutta sitten toisaalta tällaiset pienet ja intiimit paikat on niitä kaikkein ihanimpia. Ehkä se on ne muistot, mitkä siitä paikasta tekee erityisen ja itselle rakkaan. Meillä oli siskon kanssa Lontoossa niin huikeat neljä päivää, että huh. En oo varmasti koskaan nauranut niin paljon. Toisaalta ensimmäinen ulkomaanmatkani oli tänne Italian pieneen kylään ja sama toistui joka kesä muutaman vuoden ajan. Paikkaan muodostui sellainen side, ettei sitä ihan helpolla katkaistakaan. Niin paljon ihania muistoja. Miten rakkaus voikaan olla niin suuri jotain paikkaa kohtaan. Voi Italia, kumpa me nähtäisiin taas pian.

IMG_1397

Näin kirjoitin tammikuussa ja postaus unohtui luonnoksiin. Haaveilin salaa kesästä meren rannalla, kaupunkilomista ja uusien paikkojen näkemisestä samalla kun yritin epätoivoisesti tehdä kesätyöhakemuksia. En oikeastaan edes nähnyt muuta mahdollisuutta kuin yksinkertaisesti saada töitä edes jostain.

Pari viikkoa sitten sisko oli käymässä kotona ja puhuttiin siitä, miten siistiä olis tehdä joku reissu yhdessä kesällä. Että jos mä en saakaan kesätöitä ja siskollakin on vapaata jossain välissä, niin lähdettäis oikeesti jonnekin. Me molemmat pohdittiin kesäistä Lontoota, mutta toisaalta haluttiin ehkä jotain uutta. Ja en edes muista, mistä se tuli, mutta se vaan tuli jostain ja me suunniteltiin sitä koko ilta ja innostuttiin päivä päivältä enemmän. Tuntui, että ei tässä oikein ole enää muita vaihtoehtoa kuin unohtaa kesätyöt ja lähteä reissuun. Mikään idea ei oo koskaan tuntunut yhtä hyvältä ja sellaselta, että tää on ihan pakko toteuttaa nyt eikä vasta vuosien päästä.

KOLLAASI

Sisko sai tietää kahden viikon lomansa ajankohdan ja niin mä jouduin tekemään valinnan. Täytyy sanoa, että valinnan tekeminen ei oo koskaan ollut niin vaikeaa, vaikka sisimmässäni tiesin koko ajan, mikä on se oikea vaihtoehto. Enhän mä edes tiennyt, saisinko koko kesäksi töitä. Tällä hetkellä mikään muu ei ole varmaa kuin se, että me lennetään kesäkuun puolessa välissä Roomaan ja vietetään pari viikkoa neljässä eri paikassa maassa, joka on se kaikista rakkain. Ja jos mä voisin antaa jonkun elämänohjeen, niin sanoisin, että tarttukaa mahdollisuuksiin heti ja toteuttakaa unelmianne. Tehkää just niin kuin itse haluatte ja niin kuin itse parhaaksi näette. Tehkää asioita, jotka tekee teidät onnelliseksi ja lopettakaa huomisesta murehtiminen. Katsokaa ensin, mitä hyvää tilaisuuksiin tarttumisesta voi seurata ja huomatkaa sitten, että oli maailman paras vaihtoehto sanoa kyllä.

IMG_3512 IMG_2871 IMG_6679-2

8 kommenttia :

  1. Ihan mielettömän upeita kuvia! Toi eka kuva on jotenkin niin hieno, en tajuu miten tommonen paikka voi oikeesti olla jossain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ♥ se on kyllä ihan ainutlaatuinen paikka :> onneks pääsen sinne taas kesällä kolmen!! vuoden tauon jälkeen - huh, meneepäs aika nopeesti :D

      Poista
  2. Vau, en kestä miten upeita kuvia!!
    Järjetön matkakuume vaan kasvaa.. Tässä voisi kyllä olla yksi vahva vaihtoehto seuraavaksi reissukohteeksi :-)

    http://mypartofworld.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) matkakuvat on kyllä melkein poikkeuksetta ihania ♥ ja suosittelen koko sydämestäni!

      Poista
  3. Moi Ida-Emilia!

    Pääsit mun blogissa Linkkaa blogisi-postauksen Top 3:seen, käy ihmeessä tutustumassa toisiinkin "voittajiin". Onnea!

    ♥: Tia, Believe In Youself -blogin kirjoittaja.

    VastaaPoista
  4. Vau on tosi kauniita kuvia eikä kyllä yhtään helpota omaa matkakuumetta! Olisi ihanaa päästä johonkin etelään! :)

    http://katja-positivevibes.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Mun pitää vielä pari kuukautta odottaa, mut sit onneks pääsee jihuu!

      Poista