sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

MUUTOKSIA

IMG_6566

Mun huone muistuttaa tällä hetkellä jonkin sortin kaatopaikkaa. Lattia on täynnä erikokoisia ja -näköisiä muovipusseja, pahvilaatikoita ja laukkuja. Yleensä tältä näyttää silloin, kun saan päähänpiston vaatehuoneen siivoamisesta, mutta ei tällä kertaa.

Mä nimittäin muutan Turkuun.

Viimeiset pari viikkoa on ollut vähän sellaista aikaa, ettei ole voinut kirjoittaa, vaikka olisi kuinka halunnut. Ajanpuutteen lisäksi mulla on ollut vähän sellainen fiilis, ettei ole mitään annettavaa. Päivät on edelleen kulunut ihan sillä samalla kaavalla kuin ennenkin. Paitsi että päivä toisensa jälkeen on aina vähän valoisampaa ja kevät lähenee. Kadut kuivuvat, aurinko lämmittää ja maljakossa on jo toistamiseen tulppaaneja. Ja mä otan välillä hyllystä muutaman tavaran ja laitan laatikkoon.

Kävin viime viikolla uusimassa kemian ja keskiviikkona on edessä vielä fysiikka. Päivät onkin mennyt melko tiiviisti laskujen parissa ja nyt pitäisi vielä kerrata asioita viimeiset kaks päivää. Samalla olisi tarkoitus saada loputkin tavarat laatikoihin, tehdä yhteishaku ja hommata kaikkea muuta pientä. Tuntuu vähän siltä, että aika loppuu kesken.

Ja siitä keskiviikosta puheen ollen. Silloin mä muutan.

Ja sehän tekee tästä kaikesta taas jotain 100x mukavampaa. Koska arki muuttuu. Seuraavat ja viimeiset kahdeksan viikkoa tulee olemaan niin erilaisia ja paljon kiireisempiä tämän hetkiseen arkeen verrattuna. Valmennuskurssi alkaa heti ensi perjantaina ja aikataulut tuntuu pitkästä aikaa aika kivalta puhumattakaan siitä, että pääsen lähes joka päivä ihmisten ilmoille eikä tarvitse olla vain eristyksissä neljän seinän sisällä. Ja koko kevät Turussa... ♥♥♥

Enää ei ole tosiaan jäljellä kuin pari hassua päivää ja kokemuksesta tiedän sanoa, että ne päivät menevät nopeasti. Keskiviikkona luvassa siis kuusi tuntia fysiikkaa, tavaroiden autoon lastaamista, shoppailureissua Ikeaan, tavaroiden purkamista ja kodiksi asettautumista. Ja vaikka oliskin aika kivaa vaan mennä nauttimaan Turusta niin kuin aina silloin, kun vietin siellä vapaapäiviä, niin tällä kertaa pitääkin aloittaa se ihan oikea arki siellä. Ja toivon mukaan se maistuu siellä vähän erilaiselta, uudelta ja monta kertaa paremmalta.

Hyvää pääsiäistä vielä kaikille!

IMG_6585 IMG_6539

tiistai 8. maaliskuuta 2016

SE KAIKISTA RAKKAIN

IMG_3183

Valehtelisin, jos en sanoisi, että ylläoleva maisema on se kaikista rakkain. Se on se kaikista kaunein. Sitä on tullut katseltua monena eri vuonna niin alhaalta, läheltä, kaukaa kuin ylempääkin. Ja sen nimi on Manarola, se kaikista rakkain. Sen kapeita kujia on tullut käveltyä ristiin ja rastiin, varmasti lähes jokainen läpikäyneenä. Sen värikkäät talot kätkevät sisälleen ikimuistoisia hetkiä. Voisin tuijotella tuota kaunista näkyä tunnista toiseen ja niinhän me tehtiinkin. Välillä toisessa paikassa oleillessamme tulimme päiväksi vain katselemaan. Kävimme uimassa, pelasimme korttia näköalatasanteella ja otimme kuvia tästä samasta maisemasta jo niin monennetta kertaa, etten enää pysynyt edes laskuissa mukana. Voi kumpa saisin taas ikuistaa tämän kaiken kameralle.

Viime kesänä Ranska ei herättänyt lainkaan samanlaisia tunteita kuin Italia. Nizza ja sen ympäristö oli toki kaunista, mutta siitä puuttui se jokin. Mielenkiintoista sinänsä, että rakastuin ihan hulluna Lontooseen viime keväänä, mutta sitten toisaalta tällaiset pienet ja intiimit paikat on niitä kaikkein ihanimpia. Ehkä se on ne muistot, mitkä siitä paikasta tekee erityisen ja itselle rakkaan. Meillä oli siskon kanssa Lontoossa niin huikeat neljä päivää, että huh. En oo varmasti koskaan nauranut niin paljon. Toisaalta ensimmäinen ulkomaanmatkani oli tänne Italian pieneen kylään ja sama toistui joka kesä muutaman vuoden ajan. Paikkaan muodostui sellainen side, ettei sitä ihan helpolla katkaistakaan. Niin paljon ihania muistoja. Miten rakkaus voikaan olla niin suuri jotain paikkaa kohtaan. Voi Italia, kumpa me nähtäisiin taas pian.

IMG_1397

Näin kirjoitin tammikuussa ja postaus unohtui luonnoksiin. Haaveilin salaa kesästä meren rannalla, kaupunkilomista ja uusien paikkojen näkemisestä samalla kun yritin epätoivoisesti tehdä kesätyöhakemuksia. En oikeastaan edes nähnyt muuta mahdollisuutta kuin yksinkertaisesti saada töitä edes jostain.

Pari viikkoa sitten sisko oli käymässä kotona ja puhuttiin siitä, miten siistiä olis tehdä joku reissu yhdessä kesällä. Että jos mä en saakaan kesätöitä ja siskollakin on vapaata jossain välissä, niin lähdettäis oikeesti jonnekin. Me molemmat pohdittiin kesäistä Lontoota, mutta toisaalta haluttiin ehkä jotain uutta. Ja en edes muista, mistä se tuli, mutta se vaan tuli jostain ja me suunniteltiin sitä koko ilta ja innostuttiin päivä päivältä enemmän. Tuntui, että ei tässä oikein ole enää muita vaihtoehtoa kuin unohtaa kesätyöt ja lähteä reissuun. Mikään idea ei oo koskaan tuntunut yhtä hyvältä ja sellaselta, että tää on ihan pakko toteuttaa nyt eikä vasta vuosien päästä.

KOLLAASI

Sisko sai tietää kahden viikon lomansa ajankohdan ja niin mä jouduin tekemään valinnan. Täytyy sanoa, että valinnan tekeminen ei oo koskaan ollut niin vaikeaa, vaikka sisimmässäni tiesin koko ajan, mikä on se oikea vaihtoehto. Enhän mä edes tiennyt, saisinko koko kesäksi töitä. Tällä hetkellä mikään muu ei ole varmaa kuin se, että me lennetään kesäkuun puolessa välissä Roomaan ja vietetään pari viikkoa neljässä eri paikassa maassa, joka on se kaikista rakkain. Ja jos mä voisin antaa jonkun elämänohjeen, niin sanoisin, että tarttukaa mahdollisuuksiin heti ja toteuttakaa unelmianne. Tehkää just niin kuin itse haluatte ja niin kuin itse parhaaksi näette. Tehkää asioita, jotka tekee teidät onnelliseksi ja lopettakaa huomisesta murehtiminen. Katsokaa ensin, mitä hyvää tilaisuuksiin tarttumisesta voi seurata ja huomatkaa sitten, että oli maailman paras vaihtoehto sanoa kyllä.

IMG_3512 IMG_2871 IMG_6679-2

lauantai 5. maaliskuuta 2016

VALINNOISTA

IMG_6458

Elämä on valintoja. Vähemmän tärkeitä ja toisaalta vaikeita, sellaisia, jotka vaikuttavat koko elämään. Teemme päivittäin päätöksiä, jotka vaativat toisinaan vastaukseksi vain kyllä tai ei, mutta useimmiten vaihtoehtomme ovat rajattomat, mikä tekeekin valintojen tekemisestä erityisen haastavaa. Sillä mistä tiedämme, mikä vaihtoehdoista on oikea ja mikä väärä? Onko oikea se, joka tuntuu erityisen hyvältä ja tärkeältä, vai se, josta on ehkä eniten hyötyä ja vähiten haittaa, mutta joka ei saa aikaan kihelmöintiä vatsanpohjassa eikä suunnatonta hyvänolontunnetta.

Viime aikoina olen pohtinut suunnattomasti valintoja, joita meidän jokaisen on väistämättä tehtävä elämän eri vaiheissa. Tuntuu, että meidän oletetaan käyttäytyvän ja elävän tietyllä tavalla, vaikka oikeasti jokainen voi tehdä itse päätöksen omasta elämästään. Ei ole pakko hankkia lapsia, tehdä opintojen ohella töitä, syödä liha- tai maitotuotteita, hankkia "oikeaa" ammattia ja tehdä niin kuin muut odottaa sinun tekevän. Näemme niin paljon ympärillämme sellaista elämää, joka on iskostunut jo pienenä ajatuksiimme oikean elämän mallista. Ja kyllä, haluan itsekin hyvän ammatin ja unelmieni talon, mutta enempää en vielä osaa sanoa tai tietää, eikä tarvitsekaan. Haaveilen mieluummin tulevan kesän suunnitelmien toteutumisesta ja siitä, että olen onnellinen nyt enkä vasta viiden vuoden päästä. Ja valinnat, joita nyt teen, ovat huominen. Ensi perjantai, vuosi 2020, tulevaisuus.

IMG_6415

Tuntuu, että elämä on vasta alkamassa. Nyt, kun pitää tehdä kaikki päätökset itse, eikä kukaan auta. Ei sano, mitä pitää tehdä. Ei auta valitsemaan sitä oikeaa reittiä, koska se pitää valita itse eikä kukaan muu voi siihen sanoa mitään. Eikä kukaan muu edes tiedä, mikä on se oikea reitti juuri sinulle ja miten sinä elämäsi haluat elää. Ei, vaikka oletkin vähän hukassa ja haluaisit, että joku toinen sanoisi, mikä olisi sinulle se paras vaihtoehto.

Ei elämä ole sitten lainkaan helppoa. Valintojen maailma on täynnä valintoja ja edessäni on tänä keväänä liian monta yhden pienen ihmisen päätettäväksi. Kaikkein vaikeinta on tehdä valinta kahden asian välillä, jotka molemmat olisivat itselle tärkeitä, mutta joista toinen tuntuu vain erityisen hyvältä vaihtoehdolta sulkien sisälleen kuitenkin myös monta huonoa puolta. Vai onko väärin vain haluta olla hetken vapaa velvoitteista, aikatauluista ja kiireestä? Edes kesän, vaikkei syksystä olekaan vielä mitään tietoa. Ja sehän tässä pelottaakin. Onko väärin valita se vaihtoehto, joka tekisi niin suunnattoman onnelliseksi, mutta joka voi jättää minut kesän jälkeen tyhjän päälle, ellen pääsekään opiskelemaan?

IMG_6496-2

Mutta kukapa siihen osaisi vastata? Eihän kukaan tiedä elämää vuosien päähän eikä edes kesän jälkeen. Eikä se tee asioita välttämättä paremmaksi, että ajattelee jo valmiiksi niin pitkälle, että sortuu vain siihen turvallisimpaan vaihtoehtoon. Tekee ehkä niin kuin muutkin, vaikka mahdollisuudet olisivat rajattomat. Ja mitä jos niitä mahdollisuuksia ei enää myöhemmin tulekaan? Jos juuri nyt olisi se hetki.

Junan ikkunasta näen juuri ne maisemat, joita olen jo pidemmän aikaa kaipaillut. Vielä muutama tunti, niin olemme perillä siellä, mistä kaikki alkoi. Ja siellä me nauraisimme toisillemme, valokuvaisimme muistikorttimme täyteen ja hyppisimme alas kalliolta mereen. Ja ehkä vihdoin avaisimme sen viinipullon istuessamme rantakalliolla, niin kuin jo monta kertaa olemme suunnitelleet. Eikä se olisi kuin vasta alkua. Seuraavaksi olisimme siellä, missä olemme aina halunneet käydä. Ja junan ikkunasta vaihtuvat maisemat.

Enkä edes muista, että olisin saattanut valita toisin.

tiistai 1. maaliskuuta 2016

JOTAIN PUUTTUU

IMG_6283-2 IMG_6304-3 IMG_6307

Oikeasti aamuaurinko paistoi kahdesta ikkunasta sisään mitä kirkkaimmin ja olin nukkunut pitkästä aikaa normaalia kauemmin myöhään venyneen illan takia. Tarkoitus ei ollut viettää päivää kaiken muun paitsi lukemisen parissa, mutta jostain syystä siinä kävi taas kerran niin. Olihan sisko kuitenkin käymässä kotona ja ulkonakin oli niin kaunista, ettei päivää voinut kuluttaa millään penkissä istumalla.

Edellisen illan olimme olleet synttäreillä ja olin niin onnellinen, kun pääsin viettämään aikaa siskon kanssa. Ulkoiltiin, otettiin valokuvia ja suunniteltiin matkaa kesälle. Leivottiin yhdessä mustikkapiirakkaa, naurettiin toisillemme ja hypittiin lumihangessa. Ei ole mitään parempaa kuin omistaa tuollainen sisko. Niin samanlainen, mutta kuitenkin tarpeeksi erilainen.

Kaikesta huolimatta en ole tuntenut oloani hetkeen täysin onnelliseksi. En, vaikka aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta ja olen viettänyt paljon aikaa rakkaiden kanssa. Ajatukset pyörii liian monen asian ympärillä ja lukemiseen keskittyminen on ollut välillä todella vaikeaa. Onkin tuntunut paremmalta keksiä ihan mitä tahansa muuta tekemistä. Olisipa jo 18. toukokuuta, mutta ei vielä kuitenkaan.

Jotain puuttuu, paljonkin. En oikein tiedä mitä, mutta tiedän, ettei kaikki ole nyt niin kuin ajatuksissani kuuluisi olla. Elämä ei ole koskaan ollut tällaista. Niin vaikeaa ja täynnä valintoja sekä pelkoa tulevasta. Muutan neljän viikon päästä Turkuun ja sitten onkin jo kevät. Niin se aika kuluu ja elämä muuttuu. Ja se on varmasti hyvä asia. Ehkä se on se, miksi tunnen näin, se, jota kaipaan. Muutos. Ja kyllähän mä sen tavallaan tiesinkin jo.

Eikä asiat ole oikeasti niin huonosti, mitä mustavalkoiset kuvat aurinkoisten sijaan antaa olettaa. Ei elämässä ole mitään vikaa, vaan tässä hetkessä. Ja kyllä mä tiedän, että asioilla on tapana järjestyä, vaikka välillä tuntuukin vaikealta päästä jatkamaan matkaa.