keskiviikko 17. helmikuuta 2016

VIIME PÄIVINÄ

IMG_6213

Oon innostunut taas leipomaan pitkästä aikaa ja tehnyt niin herkullista porkkanakakkua sekä mustikkapiirakkaa. Mä en oikein jaksa tehdä mitään kovin erikoisia leivonnaisia ja kaikki tollaset perinteiset onkin mun lemppareita, koska ne on yleensä myös niitä kaikkein helpoimpia ja nopeimpia tehdä.

IMG_6071

Kävin viime viikolla kampaajalla ja hiukset lyheni ainakin kymmenellä sentillä. Näistä tuli niin superkivat, että en halua enää koskaan pidempiä hiuksia, haha :-D En muistanutkaan, miten helppoa kaikki on lyhyillä hiuksilla.

25026828365_14eb1f30f7_o
kuva: Josefina
Vietettiin viime sunnuntaita Turussa, ja hullua kyllä, se oli mun ensimmäinen kerta siellä koko vuonna! No, kohtahan mä oon siellä ihan pysyvästi muutenkin. Päivä oli harmaa, mutta Turku ihana niin kuin aina. Aikaisen herätyksen, monen tunnin kävelyn ja lyhyen astiashoppailun jälkeen olin kotona niin uupunut, että vedin ihan vahingossa kolmen (?!?) tunnin päikkärit ja heräsin tietysti entistä väsyneempänä.

IMG_6195-2

Oon fiilistellyt tulevaa kevättä kaikkina niinä päivinä, kun aurinko on viitsinyt näyttäytyä pilven takaa. Valoisat aamut on saanut mut nousemaan virkeänä sängystä ja auringon paistaessa siniseltä taivaalta oon heittänyt ekaa kertaa koko vuonna arskat päähän ja lähtenyt Hilman kanssa pitkälle lenkille. Päivät pitenee ihan hullua vauhtia ja kohta päästäänkin jo viilettämään paljaissa nilkoissa tennarit jalassa, wihii. Ihan parasta.

6 kommenttia :

  1. Ihanan tunnelmallisia kuvia :) Täälläkin odotetaan kevättä innolla, kirkkautta ja valoa riitti edes parille päivälle, mutta loskassa ja jäässä mennään taas... Toivottavasti se kevät tulisi sieltä pian :) Ja odod! Tuohon sun sivupalkissa olevaan kuvaan verrattuna tukkaa lähti aika reilusti! :O Hyvää viikonloppua <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon sulle! :) no niinpä ja nyt on luvattu taas ihan reippaasti lumisadetta.. Tulis vaan se kevät. Juu lähtihän niistä ihan kivasti! Toi kuva on kaikenlisäks marraskuulta joten ne oli vielä vähän pidemmät kun tossa kuvassa :) kiitos samoin <3

      Poista
  2. Vitsi sun blogi on täynnä ihan super ihania kuvia! Tykkäään :-)

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihana blogi, upeita kuvia! <3

    VastaaPoista