maanantai 14. joulukuuta 2015

LUMINEN MAANANTAI

IMG_4315 IMG_4226 IMG_4272 IMG_4355 IMG_4189

Tänään on ollut ihanan rento maanantai touhukkaan viikonlopun jälkeen. Lauantaina menin aamukuudeksi töihin ja iltapäivällä käytiin siskon kanssa salilla sekä uimassa, vaikka kurkku tuntuikin aamulla vähän hassulta. Illemmalla sitten jo aivastutti ja sunnuntaina olo olikin koko päivän todella tukkoinen. Joka tapauksessa lähdettiin viemään siskoa kotiin Turkuun, käytiin syömässä pizzat tunnelmallisessa Pub Niskassa sekä tehtiin jouluostoksia puoli seitsemään asti. Illan vietin poikaystävän kainalossa jutellen yömyöhään asti ja tänä aamuna heräsin upean valkoiseen maisemaan.

Käytiin Hilman kanssa aamulla lenkillä ja myöhemmin mentiin vielä takapihalle ottamaan kuvia Hilman juoksennellessa vapaana. Muuten päivä onkin mennyt visusti sisätiloissa lämpimän haalarin sisällä joululauluja kuunnellen ja lahjoja paketoiden. Uskomatonta, että jouluaatto on jo ensi viikolla. Sitä ennen on tehtävänä vielä loppujen lahjojen hommaaminen sekä paketointi, neljä työvuoroa ja kaikkea joulusiivouksesta Tallinnan päiväristeilyyn. Voi kumpa aika pysähtyisi edes hetkeksi ja lumi pysyisi jouluun asti. 

6 kommenttia :

  1. Öööö... Jos aika pysähtyy nii joulua ei tulisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zoriii, pitääkin tarkentaa, ettei kukaan vaan pahoita mieltään ;D mun puolesta joulu vois olla vasta 20 päivän eikä 10 päivän päästä :)

      Poista
  2. onko salossa lunta:-( miksei turussakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Somerolla siis, joo. Mutta eipä toi kauaa näytä pysyvän, torstaina on varmaan jo yhtä mustaa kuin sielläkin :(

      Poista