maanantai 21. syyskuuta 2015

21:45

Mä en oo viime aikoina oikein osannut elää hetkessä. Tuntuu, että alkusyksyn parhaat hetket on mennyt multa ihan ohi, kun oon vain elänyt odottaen. Yksittäisistä päivistä, tunneista ja minuuteista on ollut jotenkin vaikea nauttia, kun tuntuu, ettei ne oo sitä mitä odotan tai elämältäni haluan. Viime syksynä kaikki oli vielä niin uutta ja erilaista, mutta tänä vuonna kaiken pysyen omalla kohdalla ennallaan, toinen välivuosi ei enää tunnukaan hyvältä. Töissä käyminen väsyttää ja pienistä asioista nauttiminen unohtuu. Joka päivä huomaan odottavani sitä aikaa, kun pääsen muuttamaan Turkuun, vaikka olen viime päivinä rakastanutkin olla vain kotona. Välillä leiponut, käynyt salilla tai ulkoilemassa koiran kanssa. Puut on jo hyvää vauhtia muuttumassa kokonaan keltaisiksi ja ilmassa on pientä kirpeyttä eilistä lukuunottamatta, kun vietettiin äidin kanssa pitkästä aikaa kaksin sunnuntaipäivää Turussa. Uhmasin syyskuuta ja puin päälle uuden neuleen ilman takkia. Aurinko lämmitti Aurajoen rantaa pitkin kävellessä ja pystyin tuntemaan vielä sen lämmön, joka on pian vain muisto. Syksy on jo pelottavan pitkällä, ja vaikka miten mä sitä rakastankin, en osaa tehdä sitä tänä vuonna niin hyvin kuin haluaisin.

IMG_2622 IMG_2614 IMG_2395 IMG_2415 IMG_2599 IMG_2596 IMG_2638

2 kommenttia :

  1. Samanlaisia ajatuksia täällä! Syksystä mä en oo osannu nauttia vielä yhtään, hyvä kun oon tajunnut et se on jo täällä:-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Hyvä" etten oo ainoa! Tosin tänään yritin ottaa kaikki irti syysauringosta ja raikkaasta lenkistä :-)

      Poista