sunnuntai 24. toukokuuta 2015

KESÄLOMA

Hei tyypit, mä oon täällä taas! Viime kerrasta onkin kulunut taas pari viikkoa, jonka aikana oon kerrannut pääsykokeisiin, matkustanut junalla Turkuun ja takaisin, käynyt pääsykokeissa, aloittanut kesäloman vieton, katsonut leffoja, juonut viiniä ja herkutellut oikein kunnolla, tuhlannut rahaa meikkeihin, lenkkeillyt, nauttinut auringosta ja istuskellut Aurajoen rannassa, kävellyt ympäri Turkua kamera kaulassa, käynyt siskon kanssa pizzoilla lemppariraflassa, hymyillyt poskipäät kipeäksi, käynyt tutustumassa sukulaisten 5kk ikäiseen labradorinnoutajaan, istuskellut tunnelmallisessa Tiirikkalassa juustokakuilla, tehnyt asioita sen hetken fiiliksellä, nauranut, ollut onnellinen ja pysähtynyt hetkeen.

Viime päivät antoi niin ihanan aloituksen kesälle, että palaan ihan mielelläni huomenna taas töihin melkein parin kuukauden tauon jälkeen. Seuraavat viikot meneekin töitä tehden, kunnes saadaan taas pakata laukut ja lentää kohti uusia maisemia. Tähän väliin voisin kuitenkin toivoa edes muutamaa hellepäivää, kavereiden näkemistä, säännöllistä urheilua, kesäherkkuja ja koiranpentujen luona vierailua. Tännekin tuun ainakin toivon mukaan kirjoittelemaan vähän aikaisempaa useammin, kun aikaa on taas vaikka ja mihin!!
IMG_7967 IMG_7973 IMG_8027 IMG_7980 IMG_8049 IMG_8054 IMG_7995 IMG_8144 IMG_8033 IMG_8060 IMG_8108 IMG_8064 IMG_8116

4 kommenttia :

  1. Ihania tälläsiä fiilistelykuvia!:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :-) rakastan vaan kantaa kameraa kaulassa ja ottaa kuvia sieltä täältä, hehe...siis varsinkin, kun sormet ei jäädy - eli siis kesällä! ah, parasta ♥ näitä tulossa siis lisää!!

      Poista
  2. ah turku. ihan lempparipaikkoja :) viime visiitillä kävin itseasiassa just samoissa paikoissa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turku on kyllä kans yks mun lemppari! Niiin ihana varsinkin kesällä :-) ja siellä on tosiaan kyllä vaikka ja mitä kivoja paikkoja!

      Poista