lauantai 28. maaliskuuta 2015

LONDON SNAPSHOTS

Viime kerrasta on kulunut melkein kaksi viikkoa, enkä tiedä ollenkaan mistä aloittaisin. Viime viikolla ei tapahtunut oikeastaan mitään erikoista - sunnuntaina tosin suuntasimme Vantaalle Jumboon, jossa vietimme muutaman tunnin, kunnes majoittauduimme siskon kanssa hotellin puolelle. Illalla käytiin vielä ennen nukkumaanmenoa leffassa katsomassa Tuhkimo, jonka jälkeen hautauduimme valkoisiin lakanoihin. Herätyskello soi yöllä neljältä. Alkoi meidän kahden, minun ja siskoni, ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka - vedet silmissä nauramista, uusia inside-vitsejä ja paljon valokuvaamista. Neljä erilaista, mahtavaa ja ihanaa päivää Lontoossa.

Tuntuu kuin matkasta olisi jo ikuisuus, vaikka tulimme vasta torstain ja perjantain välisenä yönä. Tapahtui niin paljon kaikkea lyhyessä ajassa. Aikaa ei todellakaan ollut liikaa eikä edes tarpeeksi. Uudestaan on päästävä, sillä niin paljon jäi tekemättä ja näkemättä. Lontoo oli ihana, monipuolinen ja vaikuttava. Ruoka oli hyvää ja ihmiset ystävällisiä sekä auttavaisia. Liikkuminen ei olisi voinut olla helpompaa ja kiitos siitä myös meidän hotellin sijainnille. Näitä kuvia katsellessa tulee ehkä vähän ikävä - oli niin helpottavaa olla poissa stressaavien asioiden äärestä ja vain nauttia jokaisesta hetkestä ja maisemasta. Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan, eikä meidän lyhyt matkammekaan kestänyt sen pidempään, vaikka olisin voinut jäädä Lontooseen vielä pidemmäksikin aikaa. Huomenna on kuitenkin aika palata taas pääsykoekirjojen pariin ja koittaa jaksaa vielä sen seitsemän viikkoa. Sen jälkeen voinkin aloittaa ansaitun kesäloman! Palataan loppujen matkakuvien (ja videon) kanssa toivottavasti mahdollisimman pian
IMG_6739 IMG_6960 IMG_7141 IMG_6740 IMG_6745 IMG_6750 IMG_6780 lontoo pysty IMG_6836 IMG_6850 IMG_6810 IMG_7298 IMG_6993 IMG_7019 IMG_6900 lontoo pysty-003 IMG_7273 IMG_6928 IMG_6859 IMG_7140

18 kommenttia :

  1. Ooh, aivan upeita kuvia! Millä objektiivilla kuvaat?:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii kiitos ♥ Canonin 50mm 1.4 ja 10-22mm :-)

      Poista
  2. Mahtireissu josta on näköjään jäänyt jäljelle paljon ihania kuvia ♥

    VastaaPoista
  3. Mä oon niin odottanu sun postauksia, joten wohoo että oot taas täällä! :-) Reissu näyttää ja kuulostaa tosi onnistuneelta, ja ainakin näiden otosten perusteella voin vaan kuvitella miten ihana paikka Lontoo on ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, ihana kuulla, kiitos ♥ reissu oli kokonaisuudessaan kyllä tosi ihana, vaikka muutamat pienet jutut jäikin välillä harmittamaan, mut enpä usko että tää jäi ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi lontoossa - jotain siinä kaupungissa oli kaiken sen ihmismäärän ja metelin lisäksi. Pakko päästä joskus uudestaan!

      Poista
  4. mahtavia kuvia (Lontoosta on aina ihana katsella kuvia!), voi kun itsekin pääsis takaisin! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :> siellä oli kyllä niin paljon kaikkea kuvattavaa, voi että, niin ihana kaupunki.

      Poista
  5. Mahtavia kuvia!! Mihin kouluun olitkaan hakemassa nyt?:)

    VastaaPoista
  6. Kiitos tästä postauksesta! Kuvat ovat aivan mahtavia! Toivon kuitenkin että blogi ei tämän postauksen jälkeen enää muistelisi tätä reissua taas noin kolmen kuukauden aikana jokaisessa postauksessa.

    VastaaPoista
  7. Nyt en kyllä ihan ymmärtänyt toivettasi. Piti oikein katsoa viime matkan (berliini elokuussa) jälkeisiä postauksia, enkä maininnut kyllä sanallakaan berliinistä parin matkapostauksen jälkeen :-) jos tarkoitat kuitenkin n. Kahden vuoden takaista italian matkaa, saatoin toki kirjoitella kuinka ikävä mulla on sinne vielä syksyllä, mutta en nyt sentään "jokaisessa postauksessa", ja saan kai mä muistella, jos haluan :-) kannattaa varmaan jättää tulevat postaukset sitte suosiolla lukematta ;-) Kiitos kuitenkin kehuista :-)

    VastaaPoista
  8. Tykkään niin paljon sun blogista, erityisesti Turku-aiheisista, koska vietän itsekin paljon aikaa siellä. :-) Tän postauksen kuvat olivat upeita, haluisin ehdottomasti käydä joskus Lontoossa! <3

    therewillbesunshine-emilia.blogspot.com

    VastaaPoista
  9. Oi ihana, kiitos ♥ kannattaa ehdottomasti mennä käymään, sinne kun pääsee aika edullisestikin :-)

    VastaaPoista
  10. Oi ihania kuvia! Itekin oon menos Lontooseen parin viikon päästä ja nää kuvat kyl herättää matkakuumetta entisestään! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :-) oi, ihanaa matkaa! Siellä on toivottavasti sillon jo keväisen lämmin sää :>

      Poista