keskiviikko 14. tammikuuta 2015

UUTTA MEIKKIPUSSISSA

Ostin joskus pari viikkoa sitten vähän enemmänkin lisätäytettä meikkipussiin, kun halusin alunperin vain kokeilla tuota uutta Lumenen meikkivoidetta ja uusi aurinkopuuteri oli ostettava vanhan rikkoutuneen tilalle. Oon tykännyt kyllä kaikista ja pohjustus- sekä meikkivoide on ihan huippuja! Jo pelkästä meikkivoiteesta tulee ihana samettisenpehmeä iho, mutta kun pistää sinne alle vielä pohjustusvoidetta niin.. Saattoi käydä niin, että pohjustusvoide jää vakiotuotteeks meikkipussiin muita unohtamatta. Kulmakarvageelistä voisin tosin kokeilla sitä värillistä versiota ens kerralla. Näiden lisäksi käytän useimmiten perusmeikissä vielä Lumenen mineraali-irtopuuteria, Viva la divan poskipunaa sekä samaisen merkin kulmaväripalettia eri huulirasvoja ja huulipunia unohtamatta. Aika Lumene-painotteista siis!

Kävin tänään ekaa kertaa salilla tänä vuonna ja vitsit, että oli hyvä olo sen jälkeen. Sairastelin oikeestaan koko viime viikon ja töitäkin on ollut niin paljon, että on pitänyt vähän aikatauluttaa tätä elämää, jotta ehtii lukemisten ja töiden ohella jossakin välissä myös kuntoilemaan. Seuraavat päivät ja kuukaudet tuleekin menemään varmaan aikalailla tällä samalla rytmillä, paitsi että työt toivottavasti vähenee pikkuhiljaa kevääseen päin mentäessä. Huomenna ja perjantaina mulla on pitkästä aikaa aikainen työvuoro niiden ainaisten iltavuorojen sijaan ja perjantaina meinaankin pitää vapaapäivän lukemisesta, käydä ehkä vähän kiertelemässä kauppoja ja nähdä poikakaveria pitkästä aikaa. Kivaa loppuviikkoa!
IMG_5742 IMG_5746 IMG_5756 IMG_5758 IMG_5765
Arctic Sun aurinkopuuteri
Longwear Blur meikkivoide
Blueberry kulmien muotoilugeeli
CC Blur pohjustusvoide
Blueberry Wild Curl Mascara

13 kommenttia :

  1. pysyykö tolla ripsarila ripset hyvin taivutettuina? itellä meinaa taivutuksen jälkeen ripsari vetää aina ripset suoriksi jollei käytä vedenpitävää ripsaria :-/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo mä en juurikaan taivuttele mun ripsiä, mut mitä oon huomannut niin pysyy aikalailla siinä asennossa kun on heti ripsarin laitettua! Kun taas mun aikasemmalla ripsarilla ei pysynyt, vaan ripset oli jotenkin ihan valahtanut :-D ite oon ollu tohon ainakin super tyytyväinen!

      Poista
  2. Mun meikit kans melken kaikki on lumelelta. CC-sarja on ihan ykkönen! Niin kevyt, mut kuitenkin peittävä. Tota pohjustusvoidetta en ookaan viel testannut, mut kuulostaa lupaavalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyl ihan huippu! :-) munki tekis mieli kokeilla sitä cc-meikkivoidetta!

      Poista
  3. voisitko ehkä testata ripsien taivuttamista ja tuon laittoa ja sanoa mitä tapahtuu :-D? en viittis meinaa ostaa tota "turhan takia"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No katsotaan jos tulee joskus taivutettua :'D mut luulempa että voisit löytää vastauksen myös jostain muualta nopeampaa. Ens viikolla voin joku päivä taivutella jos muistan.

      Poista
    2. Tosiaan eilen taivutin ennen ripsarin laittoa ihan sun mieliksi ja mulla ripset pysyi ainakin ihan samanlaisina iltaan asti :-) tosin meikkasin vasta päivällä mutta kuitenkin. Eihän se välttämättä kaikkien ripsiä pidä taivutettuna, mut kokeilemalla se vaan oikeestaan selviää!

      Poista
  4. Beautiful candle! :) You seem like a person who is tired of bad news happening all around the world, am I right? We are too - that is why we have created a new news site with only good news without any hint of negativity! Check it out x http://www.happiernewstoday.com/

    VastaaPoista
  5. Jos muistan oikein ni sä joskus syksyllä ostit mustat niken rosherunit ni muistatko mistä ostit ja paljonko maksoi? :-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistat ihan oikein :-) Ostin Intersportista ja makso n.100e!

      Poista
  6. voi kiitos kun vastasit ja testasit :-)) pitää mennä ostamaan ja koittamaan! muuten vedenkestäväs ei ois mitään ongelmaa mut se jokailtanen poistamisoperaatio käy hermoille :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään :-) testaamalla se tosiaan selviää, toivottavasti toimii hyvin sun ripsissä ettei oo hukkaostos! :>

      Poista