lauantai 10. tammikuuta 2015

ELÄMÄ ON TOIVEIDEN TOTEUTTAMISTA VARTEN

Alla oleva kuva on ehkä yks mun kaikkien matkoilta otettujen kuvien suosikki. Se on Italiasta kesältä 2013. Miten voi aika mennä niin nopeasti, että siitäkin matkasta on kohta jo melkein kaks vuotta? Vastahan mä nautiskelin niistä lukuisista auringonlaskuista ja yritin löytää lisää kuvattavaa paikoista, joissa olin käynyt jo monta kertaa aikaisemmin. Kolme, neljä kertaa? Joka kerta koin, näin ja kuvasin jotain uutta. Rakastuin vähän enemmän ja rakastin vielä enemmän kaikkea sitä, mitä matkustaminen saa aikaan.

Sitä ei osaa selittää. Se on onnenkyyneleitä silmäkulmassa, vapauden tunnetta yläilmoissa, uteliaita katseita uusilla kaduilla. 

Matkustaminen on suurin onni, mitä rahalla voi saada. Uudet kokemukset ja maailman näkeminen saa aikaan jotain niin erityistä, ettei sitä voi mitata rahassa. Se on pientä onnellisuutta suurempaa. Istua pienessä kahvilassa keskellä uutta kaupunkia syömässä aamupalaa, makoilla auringon lämmittämällä kivellä ja hypätä välillä suolaiseen meriveteen, katsella kuun vaipumista vuorten taa ihmisten seurassa, jotka olet tuntenut vasta pari tuntia, hypätä kyytiin, vaikket ole varma minne se vie.

Kun mä viikko sitten kirjoitin mun tämän vuoden toiveista, saatoin ehkä salaa haaveilla useammastakin kuin yhdestä matkasta. Oltiin jo syksyllä siskon kanssa vähän mietitty, että keväällä lähdettäisiin kaksin jollekin pienelle kaupunkireissulle kesällä koittavan Nizzan matkan lisäksi. Hieman jo suunniteltiin ja lopulta päätettiin, että mehän lähdetään. Elämähän on toiveiden toteuttamista varten. Tätä vuotta on eletty vasta kymmenen päivää ja mä olen jo ostanut lentoliput Lontooseen, joutunut päästämään poikaystävän armeijan hoiviin sekä aloittanut lukemaan pääsykokeisiin. Mä oon tästä vuodesta ja tulevista matkoista niin innoissani. Niiden ansiosta tää aluksi vähän ahdistavalta tuntunut kevät ei tunnukaan enää ollenkaan niin ahdistavalta. Alkufiiliksien perusteella tästä vuodesta tulee u-p-e-a.
IMG_2904

12 kommenttia :

  1. Mihin kouluun ajattelit hakea? :)

    VastaaPoista
  2. Vau mikä kuva! Ja samaistuttavia ajatuksia matkustelusta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) matkustelu on kyllä jotakin niin ihanaa!

      Poista
  3. Ihana postaus ja viel ihanampi toi kuva, upea!!! Mä voin niin samaistuu sun sanoihin, matkustus on jotain ihan käsittämättömän hienoo..! Ja kaikki ahistus katoo, kun tietää et hetken päästä pääsee lähteen johonkin. Itellä eessä parin kuukauden päästä reissu Berliiniin:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooi kiitoksia paljon!! :-) no jep! Ai vitsi se tunne kun saapuu lentokentälle..kivaa matkaa! mäkin olin viime syksynä berliinissä ja se on kyllä kiva kaupunki :>

      Poista
  4. Ihanat ajatukset ja kaunis kuva! Elämä on nimenomaan haaveidein toteuttamista varten. Ja sama juttu täällä, oon tästä vuodesta niin innoissani, vaikka todellisuudessa en tiedä yhtään mitä se tuo tullessaan sen jälkeen jos/kun palaa Suomeen.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) ja juurikin niin. Tää vuosi tuntuu mulle ensimmäistä kertaa oikeelta, uudelta tilaisuudelta, jolloin kaikki on tavallaan mahdollista. Siks oon tästä niin innoissaan :> sullakin on kyllä jännät ajat edessä, vitsit, superisti onnea tähän vuoteen!!

      Poista
  5. Ihania ajatuksia, samaistun täysin! Itellä ahistaa ku ei oo vielä mitään matkoja tiedossa, mutta kyllähän sitä kerkee :-D ja ihana toi kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :> kerkee kerkee! Eikun vaan suunnittelemaan ja varailemaan, jos elämäntilanne sen vaan mahdollistaa :-) jos en olis viime kesällä saanut töitä ja jäänyt asumaan kotiin välivuotta viettäen, olis monet jutut jäänyt saamatta ja matkustelut tekemättä, kuin myös tuleva lontoon matka. Välivuosi on antanut mulle kyllä niin paljon enemmän mitä tavallinen kouluvuosi, jolloin ei oikein ollut mahiksia edes matkustella muutoin kuin perheen kanssa kesälomalla.. Mutta tosiaan, etköhän säkin jollekin matkalle pääse kun teet sen vain itselles mahdolliseks :-)

      Poista