torstai 6. marraskuuta 2014

PIRISTYSTÄ MARRASKUUHUN

Vuoden synkin kuukausi? Masentaa, sataa vettä, on pimeää ja märkää. Kuulostaako tutulta? Sitä samaa säästä valitusta vuodesta toiseen, kun viimeisetkin lehdet tippuvat puista eikä luonto näytä oikeastaan enää muita elonmerkkejä kuin heittämällä vettä niskaan. No sehän on tietysti marraskuu. Itselläni se tarkoittaa edellisistä kuukausista poikkeamatta töitä, urheilua sekä mukavaa hengailua kotona taikka sitten joissain muualla. Iltavuoroon on oikeastaan ihan mukava mennä, kun saa aamupäivän nauttia edes siitä pienestä määrästä päivänvaloa. Salilla oon taas käynyt viime aikoina tosi hyvällä motivaatiolla ja panostanut enemmän syömiseenkin. Tuntuu oikeastaan ihan tosi hyvältä, vaikka onkin marraskuu.

Pieni alakuloisuus meinas viedä voiton vielä muutama päivä sitten, mutta jo heti seuraavana päivänä olo oli mitä mahtavin. Siitä lähtien oonkin ollut pirteämpi kuin moneen päivään ja listasinkin vinkkejä, jotka ainakin mut on marraskuun ensimmäisinä sateisina päivinä tehnyt onnelliseksi tai muuten vain saanut aikaan paremman mielen. Ihan turha synkistyä nyt, kun joulukin on kohta täällä. Ensilumikin satoi tänään maahan. 
IMG_46731- Sytytä jouluvalot kuten kynttelikkö ikkunanlaudalle tuomaan lämmintä valoa synkkiin iltoihin.
Osta kaupasta jonkun lehden uusin numero ja lue sitä pöydän ääressä herkullista välipalaa syöden tai vaikka sängyssä kynttilänvalossa.
IMG_46831
- Sulje kaihtimet, ei sieltä kuitenkaan tule valoa.
Imuroi koko huusholli ja sytytä kynttilöitä - tästä jos jostain tulee hyvä olo sekä mieli, ainakin mulle. Oli ihana ilahduttaa perhettä sekä mulle itsellekin tulee niin paljon rauhallisempi olo, kun kotona on puhdasta. IMG_46571
- Tee joulutorttuja, toimii takuuvarmasti. Tein meillä eilen tän talven ensimmäiset joulutortut ja ai että ne oli hyviä pitkän tauon jälkeen. Joulufiilis taattu, haha.
Käy elokuvissa ja vaihda mieluiten myös vähän maisemaa. Näin me tehtiin poikakaverin kanssa tänään ja lähdettiinkin heti aamusta Turkuun. Kierreltiin muutamissa kaupoissa, käytiin lounaalla, syötiin gelatot sekä oltiin katsomassa The Maze Runner -niminen elokuva. Me ainakin tykättiin!IMG_46841
- Järjestä juhlat tai ole sellaisissa ainakin osallisena. Me vietettiin kaveriporukalla halloweeniä viime viikonloppuna ja oli niin kivaa viettää aikaa yhdessä. Niistä olis muutama kuva kameran muistikortillakin..
Herää aikaisin. Valoisa aika kestää paljon pidempään, kun siitä ottaa kaiken irti jo kahdeksalta aamulla - paitsi tietenkin, jos vietät sen ajan koulussa tai sitten töissä. Joka tapauksessa heräsin eilen jo seitsemän jälkeen, olin töissä 8-13 ja oli parhain fiilis sinä päivänä pitkiin aikoihin. Aikaansaava, pirteä, onnellinen. IMG_46461

8 kommenttia :

  1. Sulla on kyllä ihana blogi ja osaat kirjoittaa ihanan positiivisesti :-) plus aina ihan super hyviä kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh voi kiitos ihana! Tosi kiva kuulla, että positiivinen fiilis välittyy :>

      Poista
  2. Että diggaan tästä sun ulkoasusta, tosi simppeli ja sun näköinen! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon! :-) Mä oon ollut sen (bannerin) kanssa nyt vähän kahden vaiheilla, että tykkäänkö vai enkö..

      Poista
  3. sun kaikki kuvat on niin hienoja! ja vaikutat niin ihanan positiiviselta tyypiltä ü

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitoksia :--) välillä (ja aika useinkin) on myös niitä huonoja päiviä, kun ei jaksa edes yrittää mut elämä olis kyllä aika surkeeta jos ei jaksais suurimpaa osaa ajasta pysyä positiivisena :-)

      Poista
  4. Ihania neuvoja! Nauroin kyllä tuolle "sulje kaihtimet- ei sieltä kuitenkaan valoa tule". Karu suomalainen fakta ainakin maaliskuulle asti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitos :--) mä oon huomannut että tuun onnelliseksi ihan pienistä asioista - eipä tarvita siis paljoakaan että jaksaa nää pimeät kuukaudet läpi noudattamalla mm. näitä neuvoja :> heh jep oot oikeessa xD

      Poista