sunnuntai 19. tammikuuta 2014

IT'S A NEW DAY, IT'S A NEW LIFE

Jollain tapaa ollut ihana viikonloppu - vaikka eihän siihen paljoa vaaditakkaan. Vain kunnon yöunet ja herätys maailman rakkaimman vierestä, puiden oksista heijastuvat auringonsäteet ja kimmeltävän valkoiset puut ja kaikki, poskiin tarttuva puna, koko kehon valtaama hyvän olon tunne, onnistuneet treenit ja ensimmäinen itsetehty smoothie, sunnuntai-illan elokuva, ajatukset, jotka puettiin vihdoin sanoiksi ja tunteiden sekaiset kyyneleet, joiden ansiosta ymmärrän.

Tää kuukausi on mennyt ihan hirvittävän nopeesti. Joka päivälle on ollut kasa hommia ja koneella oon käynyt vain pari kertaa viikonloppuisin. Sitä ei oo mitenkään aikaa avata viikolla, kun yrittää päästä "ajoissa" nukkumaan. No niin, onnistuuhan se blogien luku ja instagramin selailu puhelimellakin. Tuntuu, ettei aikaa jää nyt oikein muulle kuin koululle - kirjapino on vielä valtava ja huomenna alkaa prelit. Enää neljä viikkoa lukiota jäljellä ja vielä niin paljon tehtävää. Vaikka suurin osa ajasta onkin hyvä käyttää lukemiseen, on mulla tullut käytyä nyt vähintään kolme kertaa viikossa salilla - tuntuu, että nyt on vihdoin sitä motivaatiota niin paljon, että voisin käydä siellä vaikka joka päivä, mut aika ei vaan riitä. Saan sieltä niin hyvän ja virkeen mielen ja sit jaksan taas tehdä kouluhommiakin...Kun keho on hyvässä kunnossa, niin jaksaa varmasti tän rankan kevään läpi! Ihanaa tulevaa viikkoa kaikille!

IMG_45091 IMG_46351 IMG_45661 IMG_44791 IMG_46591 IMG_45151

18 kommenttia :

  1. Ihana tunnelma jälleen näissä kuvissa! <3

    VastaaPoista
  2. Ihanan tunnelmallisia kuvia ja muutenkin hirmukiva blogi! :)

    Reeta
    niinkuhuomisteiois.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. vau mitä kuvia! :-) millä muokkaat sun kuvia ku näin kauniin värisiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitti!! :--) photoscapella muokkailen!

      Poista
  4. Miten upeita kuvia! vou

    btw millä sä muokkaat kuvia? ihan mieletön fiilis näissä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, kiitos! :--) ja photoscapella muokkaan!

      Poista
  5. siis sun blogissa on niin ihania kuvia :)!

    käy tsekkaamassa ja linkkaamassa blogisi:
    http://maijandnenna.blogspot.fi/2014/01/link-your-blog.html

    VastaaPoista