sunnuntai 19. tammikuuta 2014

IT'S A NEW DAY, IT'S A NEW LIFE

Jollain tapaa ollut ihana viikonloppu - vaikka eihän siihen paljoa vaaditakkaan. Vain kunnon yöunet ja herätys maailman rakkaimman vierestä, puiden oksista heijastuvat auringonsäteet ja kimmeltävän valkoiset puut ja kaikki, poskiin tarttuva puna, koko kehon valtaama hyvän olon tunne, onnistuneet treenit ja ensimmäinen itsetehty smoothie, sunnuntai-illan elokuva, ajatukset, jotka puettiin vihdoin sanoiksi ja tunteiden sekaiset kyyneleet, joiden ansiosta ymmärrän.

Tää kuukausi on mennyt ihan hirvittävän nopeesti. Joka päivälle on ollut kasa hommia ja koneella oon käynyt vain pari kertaa viikonloppuisin. Sitä ei oo mitenkään aikaa avata viikolla, kun yrittää päästä "ajoissa" nukkumaan. No niin, onnistuuhan se blogien luku ja instagramin selailu puhelimellakin. Tuntuu, ettei aikaa jää nyt oikein muulle kuin koululle - kirjapino on vielä valtava ja huomenna alkaa prelit. Enää neljä viikkoa lukiota jäljellä ja vielä niin paljon tehtävää. Vaikka suurin osa ajasta onkin hyvä käyttää lukemiseen, on mulla tullut käytyä nyt vähintään kolme kertaa viikossa salilla - tuntuu, että nyt on vihdoin sitä motivaatiota niin paljon, että voisin käydä siellä vaikka joka päivä, mut aika ei vaan riitä. Saan sieltä niin hyvän ja virkeen mielen ja sit jaksan taas tehdä kouluhommiakin...Kun keho on hyvässä kunnossa, niin jaksaa varmasti tän rankan kevään läpi! Ihanaa tulevaa viikkoa kaikille!

IMG_45091 IMG_46351 IMG_45661 IMG_44791 IMG_46591 IMG_45151

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

VUONNA 2013...

IMG_91843

kävin kaksi kertaa teatterissa ja monta kertaa Helsingissä, valmistauduin vanhojen tansseihin, nautin lumesta ja join monta kuppia kaakaota, vietin iltoja rakkaiden ihmisten kanssa, tanssin jalkani kipeiksi, söin ensimmäistä kertaa Blankossa, sain uudet silmälasit, nukuin vapaapäivinä pitkään ja nautin ajasta, joka ei pakottanut tekemään mitään...

_MG_2329 copy11

kävin monta kertaa elokuvissa, vietin ikimuistoisen vanhojen päivän, tanssin pöydällä, ajattelin ja olin ajattelematta, kävin hiihtämässä ja luistelemassa, opin uusia asioita, rakastin ensimmäisiä valoisia kouluaamuja ja lumen sulamista... 

IMG_64872

juhlin, haaveilin, olin kipeenä pitkään, katsoin paljon uusia sarjoja, luin muutaman kirjankin, olin inspiroitunut, ikävöin Italiaa ja kesää, kävin monta kertaa shoppailemassa, käytin rahaa enemmäin kuin koskaan ennen, leikkasin pitkän harkinnan jälkeen hiukset lyhkäsiksi ja rakastuin niihin, söin paljon ulkona ja kerran ihanan hotelliaamiaisen...

IMG_82182

odotin huhtikuussa varattua matkaa Italiaan, maistoin uusia ruokia, olin onnellinen toisten puolesta, vietin ihanan rentoja viikonloppuja tärkeiden ihmisten kanssa, nautin ensimmäisistä lämpimistä auringonsäteistä, kävin läpi tunteita laidasta laitaan, itkin ilosta ja surusta, sain paljon haleja ja pusuja...

IMG_2804ä

vietin kesästä kaksi viikkoa Italiassa, nautin siellä vallitsevasta vapauden tunteesta, rusketuin, luin syksyn kirjoituksiin, jännitin ja stressasin, vietin lämpimän kesäillan täysin tuntemattomien ihmisten kanssa, koin asioita joita en uskonut kokevani, olin onnellisempi kuin koskaan ennen, ylitin itseni, näin paljon ihania auringonlaskuja, vietin juhannuksen rannalla Italiassa, söin paljon italialaista jäätelöä, rakastin pastaa, uin meressä, nauroin, huusin, itkin... 

IMG_51431

 hymyilin tuntemattomille, makasin uima-altaalla, mietin paljon tulevaisuutta ja eri vaihtoehtoja, rakastin paljon ja vielä enemmän, ikävöin, vietin päivän kesäisessä Naantalissa, olin viikon mökillä ja näin paljon sukulaisia, nautin läheisyydestä, musiikista ja kesäyön tunnelmasta, vietin kesäiltaa aurajoen rannassa kuunnellen Redramaa, kävin huvipuistoissa, lauloin musiikin tahtiin vääriä ja oikeita sanoja, vietin yhden tapahtumarikkaimmista kesistä kirjoituksiin lukemisesta huolimatta...

IMG_03462

vietin mun ja Janin 4-vuotispäivää, täytin 18 ja kävin vain kaksi kertaa baarissa, opin ajamaan autoa, sain älypuhelimen ja koukutuin sen seurauksena instagramiin, selvisin kirjoituksista ja monesta muusta asiasta, kärsin kesällä ja syksyllä todella huonosta ihosta, join paljon teetä, kävin syksyllä melkein joka viikko Turussa, leivoin paljon,  vihastuin ja petyin ihmisiin, tunsin ulkopuolisuutta, ostin neljä takkia ja aloin vihdoin löytämään vaatteita joihin haluan pukeutua...

IMG_35662

opin arvostamaan päivä päivältä enemmän pieniä asioita, poltin paljon kynttilöitä ja rakastin lahjojen paketointia, kävin Egotripin keikalla, kuuntelin jo marraskuussa joululauluja ja nautin joulun odotuksesta, varasin itse matkan, kävin poikaystävän kanssa joululomalla Tallinnassa, katselin vuoden viimeisillä sekunneilla ilotulitteita ja nautin elämästä - siitä joka on eletty ja joka on vielä edessä.

Vuosi 2013 ei välttämättä ollut paras vuosi tähän asti, mutta se oli opettavainen, unohtumaton ja täynnä hetkiä, joihin haluaisin palata. Suurimpia asioita ja kohokohtia oli vanhojen tanssit, Italian matka ja syksyn kirjoitukset. Lisäksi saavutin vihdoin täysi-ikäisyyden, sain ajokortin ja vietin neljättä vuosipäivää. Tein paljon uusia asioita ja nautin hetkistä niin hyvin kuin pystyin. Vaikka niitä ei saa takaisin, ne pysyy mun mielessä, aina.

KIITOS VUOSI 2013, TERVETULOA VUOSI 2014! ♥